torstai 24. lokakuuta 2013

Viikon vinkki: Kirjavan Kissan luontoretki

Torstai ja viikon vinkin aika! Tällä kertaa tapahtumakalenterista nousee Rööperin Taidesalongissa esillä olevaKirjavan Kissan luontoretki -niminen, sadunomainen taidenäyttely.
Kirjavan Kissan luontoretki on kahden taiteilijan, Ilma-Sofia Kuismasen (kuvataiteilija) ja Lotta Kujanpään (loruilija), mainio tuotos, joka sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Jokaisessa taideteoksessa seikkailee Kirjava kissa ja jokaiseen tauluun on tekstattu myös pieni runo, joka ikään kuin herättää taulun ja sen hahmot henkiin. Kirjavan Kissan luontoretki -taidenäyttely on esillä Rööperin Taidesalongissa 10.11. asti.
Me kävimme tutustumassa näyttelyyn jo sen avajaisissa (22.10.). Testiryhmästä olivat mukana tällä kertaa vain isommat taiteen ystävät, sillä pienimmät olisivat saattaneet pian jättää omat signeerauksensa tauluihin. Kiersimme näyttelyn läpi ja lapset kuuntelivat taulujen runoja keskittyneesti. Runot olivat helposti ymmärrettäviä ja sopivat siis mainiosti myös lasten korville. Värikkäät taulut ja jokaisesta taulusta löytyvä Kirjava Kissa olivat myös leikki-ikäisten mieleen.
Suosittelemme ehdottomasti käymään tutustumassa Kirjavaan Kissaan, mikäli jälkikasvua kiinnostaa yhtään taide ja hienot taulut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti