perjantai 30. elokuuta 2013

Luolaleikkejä Hakaniemessä

Vaikka lasten matkassa liikummekin, emme ole juurikaan ehtineet testaamaan Helsingin sisäleikkipaikkoja. Viimein voidaan kuitenkin vetää rasti yhden päälle, sillä Helsingin Leikkiluola on nyt testattu.
Leikkiluola sijaitsee Hakaniemen torin kupeessa ja sinne onkin erittäin helppo tulla esimerkiksi metrolla. Nimensä mukaisesti paikka sijaitsee maan alla, mikä oli innokkaille lapsille se ensimmäinen jännityksen aiheuttaja. Hurjien luolamiesleikkien jälkeen päästiin Leikkiluolan aulaan ja lippujen lunastukseen. Leikkiluolan sisäänpääsymaksut ovat lapsilta iästä riippuen 8 tai 12 euroa. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä. Sisäänpääsymaksuun sisältyy kaksi pelipolettia ja kaksi tuntia leikkiä.
Me olimme liikenteessä maanantaina heti paikan aukeamisen jälkeen ja saimme leikkiä aivan rauhassa. Rauhallinen aika sopikin testaajillemme paremmin kuin hyvin. Vältyimme jonotteluilta ja nuorimmaisen taaperonkin pystyi päästämään viilettämään rauhassa pitkin käytäviä. Leikkiluolassa on pienille touhuajille oma alueensa, mutta se ei ole erikseen aidattu. Tämä voi aiheuttaa vanhemmille hieman harmaita hiuksia, jos vierailee Leikkiluolassa vilkkaampana aikana.
Helsingin Leikkiluolassa on useita pomppulinnoja, pallomeriä ja iso trampoliinikin löytyy. Myös äidit meinasivat villiintyä lasten mukana ja touhua riitti! Välillä rauhoituttiin kolikkopelien parissa ja sitten taas viiletettiin pitkin pomppulinnoja.
Leikkiluola ei ole liian suuri, mutta riitti alle 5-vuotiaille testaajille mainiosti! Paikka olisikin potentiaalinen vaihtoehto myös esimerkiksi 5-vuotissynttäreiden viettopaikaksi.
Helsingin Leikkiluolasta tekee nerokkaan sen sijainti. Paikka sijaitsee urheiluhallilla ja viereisissä saleissa käydäänkin tiukkoja pallopeliotteluita. Isin pallopeliharrastuksesta voidaankin siis tehdä koko perheen tapahtuma, kun lapsillekin löytyy viihdykettä saman katon alta!
Lastenhoitotilat löytyvät läheltä leikkipaikkaa ja ne on varusteltu hyvin. Inva wc:ssä on sekä potta että vaipanvaihtopöytä.
Helsingin Leikkiluolan tapaiset sisäleikkipuistot ovat kyllä tervetullut lisä tylsiin sadepäiviin. Lapset pääsevät päästämään höyryjään turvallisesti sisätiloissa, eikä unta tarvitse illalla paljoa houkutella. Vauhdikkaat ja tärähtäneet kuvat kertovat päivästämme ehkä enemmän kuin tuhat sanaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti