sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kruisailua liikennekaupungissa

Hiljattain kerroimme blogissa Espoon liikennekaupungista, miniTapiolasta. Nyt on vuorossa helsinkiläisversion esittely. Ihana Lasten liikennekaupunki sijaitsee Töölössä, Jäähallia vastapäätä. Nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämässä liikennepuistossa lapset pääsevät harjoittelemaan valppain mielin kulkemista ja liikennesääntöjä aidonnäköisessä, mutta turvallisessa ympäristössä.
Meidän kolmevuotiaamme on kovin kiinnostunut liikennemerkeistä. "Mikä merkki tuo on?" kysyttiin ensin ja pari viikkoa kestäneen kyselyvaiheen jälkeen takapenkiltä kuuluu nyt "Tässä loppuu moottoritie" ja "Tuossa on työmaa" tai "Nyt pitää varoa lapsia". Liikennekaupungin toiminta on suunnattu pääosin esikouluryhmille ja 1-3 luokkalaisille, mutta loma-aikoina paikassa järjestetään avoimia perhepäiviä. Kesällä perhepäiviä oli useita ja yhtenä tällaisena sunnuntaina mekin pakkasimme 1- ja 3-vuotiaat lapset, potkupyörän ja pyöräilykypärän autoon ja suuntasimme kohti Auroranporttia.
Ennen liikenteen sekaan sukeltamista kerrattiin vähän liikennesääntöjä; ei ohitella, muistetaan nopeusrajoitus ja näytetään kädellä suuntamerkkiä käännyttäessä. Potkupyörä sai jäädä telineeseen, kun kolmevuotiaalle tarjottiin polkuautoa. Auton käsittely vaati hieman totuttelua ja vanhempi joutui näin ensimmäisellä kerralla kulkemaan vielä vierellä. Iloinen yllätys oli, että yksivuotiaskin pääsi auton rattiin. Hän sai huristella kaaralla, joka oli mallia "aikuinen työntää".
Ajoaika autoilla on 30 minuuttia ja ainakin testipäivänä lapsia oli niin runsaasti, että henkilökunta joutui tasaisin väliajoin muistuttamaan kuulutuksin, että puoli tuntia ajoa riittää, jotta kaikki innokkaat pääsevät autoilemaan.
Omaa vuoroa odotellessa, tai jos liikennepuistoilu jostain syystä kyllästyttää, voi leikkiä liikennekaupungin keskellä olevassa pienessä leikkipuistossa. Liikennekaupungissa toimii myös kahvila, josta saa virvokkeita ja pientä syötävää.
P.S. Lasten liikennekaupungissa voi järjestää myös synttärit, aika hauska idea! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti