sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Putten pitsat

Tässä taannoin kesälomalla mies ja esikoinen puuhasivat omiaan ja karkasimme kuopuksen kanssa keskustaan lounastreffeille. Ruokapaikaksi valittiin Kalevankadulla sijaitseva Putte´s Pizza. Minulle tämä oli ihan uusi tuttavuus, mutta Google tiesi kertoa, että Putte´s on ravintoloitsija Antto Melasniemen pari vuotta sitten perustama gourmetpizzeria. Tämän tiedon tosin löysin vasta juttua kirjoittaessani, eli ihan ennakkoluulottomalla asenteella mentiin lounaalle. 
Tilavassa ja rennon rouheasti sisustetussa ravintolassa oli helppo liikkua rattaiden kanssa. Aurinkoisena kesäpäivänä ravintolan ulkopuolelle asetetut pöydät houkuttelivat enemmistön asiakkaista, joten saimme ruokailla rauhassa sisätiloissa. Syöttötuoleja oli pari kappaletta, eli hyvin meidän tarpeisiimme, kun muita lapsiasiakkaita ei testihetkellä paikassa ollut. Lapselle oli mukana omat eväät. Purkki otettiin keittiöön lämmitykseen ja kuulemma se laitettiin vesihauteeseen, sillä paikassa ei ole mikroa. Lämmityksessä kesti jonkin aikaa, mutta lopulta ruoka tuotiin pöytään lämpimänä ja valmiiksi kulhoon aseteltuna.
Itselleni valitsin lounaslistalta enempiä miettimättä ystäväni suosituksesta pizza margaritan ja salaatin. Salaattibuffa oli raikas ja runsas ja pizzakin maistui sekä äidille että lapselle, joka jossain vaiheessa äidin keskittyessä kuulumisten vaihtoon onnistui nappaamaan itselleen reunapalan lautaselta ja natusteli sitä tyytyväisenä.     
Vaikka Putte´s ei taida mainostaa itseään varsinaisesti perheravintolana, sujui ruokailu lapsenkin kanssa ihan hyvin. Paikan kovaääninen taustamusiikki voisi kyllä häiritä pienten vauvojen päiväunirauhaa. 
Putte'sin wc-tiloissa lapsia ei ole erityisemmin huomioitu, eli pottaa tai hoitopöytää ei näkynyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti