maanantai 4. marraskuuta 2013

Välipalavatsalle täytettä

Tiloiltaan väljiä ja oviaukoiltaan suuria ja kynnyksettömiä kahviloita on aina mukava löytää. Me havaitsimme yhden tällaisen, vieläpä aivan keskeiseltä paikalta Helsingin keskustaa. Sanoma Kahvila sijaitsee nimensä mukaisesti Sanomatalossa, tarkemmin sanottuna sen Musiikkitalon puoleisessa kulmauksessa. Me satuimme paikalle sattumalta, kun välipalavatsa alkoi kurnia.
Sanoma Kahvila kuuluu Fazerin konserniin, mutta on tyyliltään hieman poikkeava. Sisustus miellytti ainakin meidän silmää ja tarjonta oli laajaa. Kahvilan sanotaan elävän Sanomatalon rytmin mukaan ja se onkin auki viikon jokaisena päivänä. Sanoma Kahvilasta saa niin aamupalaa, kevyttä lounasta kuin välipalaakin. Me testasimme tällä kertaa salaattia ja herkkupuolta ja kyllä maistui!
Sanoma Kahvila sijaitsee katutasossa, ja kuten mainittu, sinne on erittäin helppoa mennä vaunujenkin kanssa. Syöttötuoleja paikasta löytää useampia ja ainakin meidän käynnin aikaan vapaita pöytiäkin oli tarjolla. Lapset viihdyttivät itseään ihmettelemällä Sanomatalon korkeisiin kerroksiin kapuavia läpinäkyviä hissejä, eikä mitään leikkipaikkaa kaivattu. Lastenhoitotilat löytyivät inva-wc:stä ja sinne pääsi kassalta saadulla poletilla. Kahvilakäynti oli meidän testiryhmän mieleen! Tai ainakin siihen asti, kunnes taapero huomasi, että paikassa kaikuu... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti