torstai 10. huhtikuuta 2014

Kolme helppoa pääsiäisaskartelua

Ensi sunnuntaina taas virvotaan. Me varauduimme palmusunnuntaihin jo hyvissä ajoin koristelemalla muutama päivä sitten esikoisen kanssa maljakollisen virpomisvitsoja. Viime vuonna meidän pääsiäisoksat olivat aika hempeän sävyisiä, mutta tänä vuonna luotettiin kirkkaisiin karkkiväreihin.
Tässä postauksessa on jaossa kolme helppoa pääsiäisaskarteluvinkkiä. 4-vuotias lapsi selvisi omin päin piippurassien rullauksesta oksien ympärille, mutta pääsiäislintusten ja silkkipaperikukkien kanssa tarvittiin aikuisen apua lähinnä leikkaamis- ja rautalangan pujotteluvaiheissa.
Pupunkorvat piippurassista.
Lapselle sopiviin pupunkorviin tarvitset neljä piippurassia. Muotoile kumpikin korva yhdestä rassista. Pantaan kannattaa käyttää kaksi rassia, jotka punotaan yhteen, näin siitä tulee vähän tukevampi. Kiinnitä korvat pantaan ja asettele panta päähän. Helppoa ja nopeaa, aikaa tähän askarteluun kuluu pari minuuttia.
Pääsiäislintunen
Tarvikkeet: ympyrämuotti (esim. juomalasi), sakset, värikästä kartonkia, höyheniä, tussi tai valmiita silmätarroja, neula ja lankaa
1. Piirrä sopivaa muottia apuna käyttäen kartongille ympyrä. 2. Leikkaa se irti ja taita keskeltä kahtia, oikea puoli ylöspäin. 3. Leikkaa haluamasi värisestä kartongista linnulle nokka. Levitä liimaa puoliympyrän sisäpinnan toiselle puolelle, asettele nokka ja pyrstöhöyhenet paikoilleen ja paina puoliympyrän pinnat yhteen. 4. Piirrä silmä (tai käytä halutessasi tarroja) ja pujota ripustuslanka neulan avulla paikoilleen.
Silkkipaperikukat
Tarvikkeet: ympyrämuotti (esim. pilttipurkin kansi), sakset, ohutta askartelurautalankaa
1. Piirrä muutaman kerran taitellulle silkkipaperille muotin avulla pienehkö ympyrä ja leikkaa ympyrät irti. 2. Pujota rautalanka silkkipaperiympyröiden läpi ympyrän keskeltä. Tee toiseen päähän lenkki, jotta lanka pysyy paikoillaan ja rypistele papereita kukan muotoon. 3. Kierrä rautalankaa muutaman kerran silkkipaperikukan "tyven" ympärille. 4. Kiinnitä silkkipaperikukkanen virpomisvitsan runkoon rautalangan loppuosalla. Voit vielä asettaa vihreän höyhenen lehdeksi kukkasen kiinnityslankaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti