maanantai 10. helmikuuta 2014

Mainio Minipoppoo

Lastenvaatekirppiksillä kierrellessä tuntuu välillä kuin olisi antiikkikaupoilla. "Harvinaisista herkuista" kun saatetaan pyytää korkeampia hintoja kuin niistä on maksettu uutena. Kannelmäessä sijaitseva Minipoppoo yllättikin testiryhmämme postiivisesti maltillisen hintatasonsa suhteen. Molon fleecepuku 5,90 euroa, Me&i:n mekko 6,90 € ja Hilfigerin paita 7,90 euroa - harvinaista herkkua tuntuu pikemminkin nykyisin olevan merkkivaatteiden shoppailu näillä hinnoilla.
Minipoppooseen vaatteet ostetaan suoraan asiakkailta ja ne hinnoitellaan ja laitetaan esille kaupan puolesta. Kenties kohtuullinen hintataso selittyykin sillä, että vaatteisiin ei liity tunnelatausta. Itselleni ainakin tuottaa välillä vaikeuksia kirppistavaroita hinnoitellessa muistaa, että ostajalle kyseessä on vain vaate, eikä muisto ensimmäisestä kesästä tai siitä syksystä, kun lapsi oppi kävelemään tai aloitti päiväkodissa.
Vaatteiden lisäksi Minipoppoosta löytyi junioritestaajien makuun muutakin kivaa, nimittäin leikkipaikka. Lapset viihtyivät hyvin lelutarjonnan äärellä äitien tutustuessa myymälän valikoimiin. Ostajan hommia helpottaa myös se, että vaatteet on lajiteltu koon ja käyttäjän sukupuolen mukaan ja kengät, lelut, kirjat sekä ulko- ja äitiysvaatteet ovat omilla rekeillään ja hyllyillään.
Minipoppoo sijaitsee katutasossa, joten asiointi onnistuu helposti myös lastenrattaiden kanssa. Me tulimme tällä kertaa Kannelmäkeen omalla autolla ja parkkipaikkaa jouduimme hiukan metsästämään, sillä Minipoppoolla ei ole omia asiakaspysäköintipaikkoja. Auto suositellaan jätettäväksi kadun toisella puolella sijaitsevan kauppakeskus Kaaren parkkihalliin.
Tykkäättekö te enemmän perinteisistä kirppiksistä vai vievätkö Facebookin kirppisryhmät ja Huuto.net voiton?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti