keskiviikko 13. elokuuta 2014

Makoisia unia Jyväskylässä

Pari viikkoa sitten teimme koko perheen voimin lomareissun Keski-Suomeen. Asuntomessukäynnistä kerroimmekin aikaisemmin blogissa ja tuolloin mainitsin, että messuliput sisältyivät hotelliyöpymisen hintaan. Tämä kohtuuhintainen messulipputarjous oli yksi syy siihen, että valitsimme majapaikaksi Scandic Jyväskylän. Scandic-ketjun hotellit ovat myös aikaisempien kokemustemme perusteella osoittautuneet lasten kanssa reissatessa perusvarmoiksi valinnoiksi.



Tulimme Jyväskylään omalla autolla ja ilmaista parkkitilaa löytyi mukavasti hotellin sisäpihan maksuttomalta pysäköintialueelta. Jyväskylän matkakeskus sijaitsee aivan hotellin naapurissa, joten paikka olisi hyvä valinta myös bussilla tai junalla liikkuville. Ulkoapäin Scandic Jyväskylä näyttää jo vähän kuluneelta, mutta sisätilat olivat siistit ja ihan viihtyisät. Sisäänkirjautumisen yhteydessä lapset saivat Sigge Siilin puuhapussit ja bongasivat tietysti heti myös respan vieressä sijainneen leikkipaikan. Ennen leikkihetkeä piti kuitenkin viedä tavarat huoneeseen.

Meidän perhehuoneessamme oli parisänky ja kahden hengen vuodesohva. 2-vuotiaalle taaperolle oli myös varattu matkasänky ja potta valmiiksi huoneeseen. Tilavassa kylpyhuoneessa oli amme ja tarpeeksi pyyhkeitä koko poppoolle.

Illallisaika lähestyi ja hetken aikaa huilattuamme siirryimme syömään hotellin alakerrassa sijaitsevaan ravintola Colonialiin. Ravintola olikin loistava valinta lapsiperheille, sillä saliin oli heinäkuun ajan katettu perheen pienimmille oma buffet-pöytä, jonka antimista alle 5-vuotiaat pirpanat pääsivät nauttimaan ihan ilmaiseksi! Salaattipöydän lisäksi tarjolla oli uunilohta, lihapullia, perunamuusia ja pastaa. Myös ruokamaidot sisältyivät buffaan. Toinen kiva juttu oli keskelle ravintolasalia sijoitettu leikkipaikka, josta löytyi heti kavereita.


Ruoan jälkeen päätimme lähteä vähän kävelemään lämpimään kesäiltaan. Kysäisimme respasta, olisiko lähistöllä kenties jotain leikkipuistoa ja meidät ohjattiin muutaman sadan metrin päästä löytyvään "veturipuistoon". Vieraassa puistossa oli sopivasti uutuudenviehätystä ja muksut saivat hyvät leikit aikaiseksi. Jännintä oli tietenkin puiston maamerkki, veturi junanvaunuineen.

Ulkoleikkien jälkeen palailimme takaisin hotellille. Iltauinnit hotellin uima-altaassa olisivat houkutelleet, mutta valitettavasti naisten puoli oli yksityistilaisuuden vuoksi suljettu, joten jätimme uinnit väliin ja siirryimme leikkipaikan kautta iltapuuhiin omaan huoneeseen. Pitkään kestäneen hellejakson keskellä nautimme koko porukka paitsi pehmoisten petien, etenkin ilmastoinnin ja pimennysverhon tarjoamista makoisista yöunista.


Aamupalalla lapsille oli oma lettupöytä. Sitä kyllä jäimme miettimään, että olisivatko aikuisetkin saaneet maistaa lasten lettuja, vähän olisi nimittäin tehnyt mieli ;). Lisäjännitystä aamiaishetkeen toi salissa piipahtanut Sigge Siili, joka kävi tervehtimässä pieniä hotellivieraita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti