tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ihan OK lounasta ihanassa Lauttasaaressa

Jos olisin miljonääriäiti, voisin harkita kivan merenranta-asunnon ostamista Lauttasaaresta. No, onneksi bussilla pääsee Laruunkin ja nämä yhdet Helsingin kauneimmista rantamaisemista on aika hyvin jätetty ulkoilijoiden käyttöön.
Vietimme ystävien kanssa kivan kesäpäivän Lauttasaaren merellisissä leikkipuistoissa ja rantapoluilla. Lauttasaaren uimarannalle, Kasinonrantaan, on ankkuroitu oikein Silja Lineksi nimetty lasten kiipeilylaiva. 3,5-vuotias oli innoissaan. Pienemmille riittivät vielä rantahiekassa kakkujen tekeminen, keinuminen ja hiukan vaatimattomamman kokoisen aluksen kipparointi.
Rannalta löytyy myös kahvila ja wc:t sekä läheiseltä nurmialueelta pöytäryhmä, jonka ääressä pidimme evästauon.
Lounaalla kävimme Vattuniemessä kiinalaista ruokaa (ja vähän sushiakin) tarjoavassa Asia Palace -ravintolassa. Lounasaikaan paikka oli aika täynnä läheisten toimistojen ruokatunnin viettäjiä, mutta sopiva nurkkapöytä löytyi meidänkin seurueellemme ja kahdet rattaatkin mahtuivat hyvin sisään. Syöttötuoleja oli vain yksi kappale, joten nuorimmainen sai kunnian istua omassa tuolissaan ja 1,5-vuotias ruokaili äidin sylissä. 
Asia Palacessa oli tarjolla 8,5 euron hintainen lounasbuffet. Hiukan erikoista oli, että lapset eivät saaneet hinnasta mitään alennusta, kuulemma lapsiale on voimassa ainoastaan viikonloppuisin. No, onneksi ruoka maistui naperoille hyvin ja ainakin leikki-ikäinen santsasi paistettuja nuudeleita koko rahan edestä. 
Wc-tiloista ei kummempia vaipanvaihtovälineistöjä löytynyt, mutta kun mukana ei ollut enää ihan pikkuisia vauvoja, onnistuivat hoitotoimetkin suhteellisen sujuvasti.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti