perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vihaisten lintujen kanssa Harakan saaressa

Helsingin kaupungilla on paljon erilaisia virkistysalueita, joista osa saattaa monille helsinkiläisillekin olla ihan uusia tuttavuuksia. Meille tällainen paikka oli Kaivopuiston edustalla sijaitseva Harakan saari.
Harakan saari sijaitsee kivenheiton päässä Kaivopuiston rannasta ja kesäaikaan sinne liikennöi noin puolen tunnin välein yhteysvene Café Ursulan laiturista. Yhteysveneen hinnat ja tarkemmat aikataulut löytyvät täältä.
Tällä kertaa jouduimme odottamaan venettä jonkin aikaa ja kipakka tuuli teki odotuksesta melko epämiellyttävää. No, vene saatiin kuitenkin laituriin ja kanssamatkustajien ystävällisellä avustuksella saimme kahdet rattaatkin nostettua veneen kyytiin. Jo pelkästään parin minuutin venematka sai testaajalasten vatsanpohjat kihelmöimään. 
Meillä ei ollut Harakan saaresta etukäteen paljoakaan tietoa. Tiesimme, että jonkinlainen luontopolku ja -talo paikasta löytyvät sekä sen, että siellä majailee paljon taiteilijoita. Veneestä ulos hypättyämme aloimmekin hieman tutkia kartasta, mitä paikasta oikein löytyy. Lapset huomasivat ensimmäisenä "sähköntekolaitteen" ja sitä pitikin päästä heti kokeilemaan.  
Kovasti junioriväki laitetta pyöritti ja tuloksena olisi ollut riittävästi sähköä kännykän akun lataamiseen.  
Sähkövempeleen jälkeen menimme läheiseen akvaariotaloon. Talossa oli jos jonkinmoista kalaa ja paikalla oli myös kalojen hoitaja. Häneltä kuulimme opastusta kaloista sekä muutenkin saaresta. Meitä kehotettiin lasten kanssa suuntaamaan taloon, jonka nimi oli Vellamo. 
Ennen Vellamoa piipahdimme kuitenkin Harakan luontotalossa. Luontotalosta löytyi erilaisia täytettyjä eläimiä ja mm. kiikareita lainattavaksi. Aikuisille talosta tuli mieleen, ehkä hieman liiankin elävästi, koulun biologian tunnit eivätkä testiryhmän lapsetkaan olleet niin syvästi biologian opeista vielä innostuneita. 
Luontotalosta löytyi kuitenkin mikro eväiden lämmitystä varten sekä pitkä pöytä, jonka ääreen päätimme piknikimme pystyttää. Ruokalistalta löytyi tällä kertaa mm. aamulla paistettua pitsaa salaatin kera. Samalla pääsimme testaamaan oikeissa olosuhteissa myös Aventilta tulleita eväsvälineitä, mutta niistä kerromme tarkemmin myöhemmin. 
Lounashetken jälkeen lähdimme suunnistamaan oppaan suosittelemaa Vellamoa kohti. Matka ei sinänsä ollut kuin muutaman metrin, mutta saarella samalla hetkellä pesineet linnut tekivät matkasta hieman haastavampaa. Henkilökunta kehotti meitä ottamaan luontotalon nurkalta mukaan haravan, jolla lintujen hätistäminen olisi helpompaa. No, sanotaanko näin, että taaperot/leikki-ikäiset ja pesivä lintu eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Lintu voitti ja me löysimme Vellamolle toisen reitin.  
Vinkki! Älä pue lapselle punaisia vaatteita päälle, mikäli olet menossa saareen lintujen pesimäaikaan.
Vellamo olikin testiryhmän lapsille se ehdottomasti mieleisin paikka saarella. Mökki, jossa oli sisällä maja ja erilaisia pehmeitä eläinpatjoja. Mökistä löytyi myös kaappi, joka sisälsi erilaisia asuja ja asusteita, mikäli olisi halunnut pukeutua esimerkiksi Leväkotiloksi. 
Harakan saari oli meille ihan uusi käyntikohde ja mieleinen sellainen. Paljon jäi vielä näkemättä ja voi olla, että suuntaamme saareen uudelleenkin kunhan linnut ovat hieman suopeammalla päällä.
P.S Postauksessakin vilahtaneita Aventin tuotteita voi nyt voittaa osallistumalla kilpailuun, joka löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti