sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sea Life

Testiryhmä: kaksi aikuista ja neljä lasta (8kk-4v)

Kilpikonnien innottamana testiryhmä lähti katsastamaan Huvipuisto Linnanmäen yhteydessä olevan Sea Lifen. Päiväksi valittiin arkinen maanantai, mikä osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi vähäisen kävijämäärän vuoksi. Muuten kahdella aikuisella olisikin ollut aikamoinen kaitseminen neljässä lapsessa, jotka innokkaina rientävät altaalta toiselle.



Sea Lifeen pääsee sisälle alhaalta, parkkipaikan puolelta, eikä näin ollen tarvitse mennä huvipuistoon asti. Sisältä löytyy hissi, jolla pääsee ylös, varsinaiseen sisääntulokerrokseen. Ylhäältä aulasta löytyvät lipputiski, kahvila, myymälä sekä pieni leikkipaikka lapsille, sekä tietenkin wc-tilat (lastenhoitotila on kahvilatilojen luona). Sea Lifen pääsyliput ovat melko kalliita (aikuinen 16€, lapsi 3-14v 11€) ja niiden kanssa kannattaakin ennakoida ja hankkia ne jo etukäteen, jolloin säästää muutaman euron. Nettikaupasta saa s-etukortilla vielä lisäalennuksen lipuista.


Kun liput olivat maksettu ja leimat käsissä, lähdettiin kiertämään näyttelyä ympäri. Taas mentiin hissillä, tällä kertaa alaspäin, ja tultiin näyttelytilaan. Käytävät ovat melko leveitä ja rattaiden/vaunujen kanssa mahtuu kulkemaan oikein hyvin. Me otimme kierrokselle mukaan kuitenkin vain tuplat ja jätimme toiset rattaat odottamaan narikkaan, lipunmyynnin läheisyyteen. Näin toinen vanhempi oli vapaana juoksemaan lasten perässä näyttelyn läpi.


Lasten kärsivällisyyttä ja mielenkiintoa lisäsi kassalta saatu raaputus-tietovisa. Näyttelyyn oli asetettu 9 eri kysymystä ja lasten piti raaputtaa lomakkeesta esiin oikea vastaus. "Maalissa" odotti sitten pieni palkinto, kun oli kierroksen tehnyt ja kaikkiin kysymyksiin löytänyt vastauksen.


Lasten mieleen olivat eniten rauskut, kilpikonnat, meritähdet sekä hiekasta esiin kaivettava fossiili. Tietovisa oli hyvä idea ja lapset kiirehtivät innoissaan kysymykseltä seuraavalle. Hiljaisena aikana saimme myös henkilökohtaista opastusta kierroksella (kiitos Linda!) ja muutenkin lasten kanssa oli kiva kiertää näyttelyä kun he eivät hukkuneet väenpaljouteen.


Lasten matkassa suosittelee!


Lompakkoystävällisyys: ♥    
Lasten kanssa liikkuminen:  ♥   
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥  

6 kommenttia :

  1. Kiitos taas vinkistä!
    Ukki muistaa kerran olleensa Sea Lifessä ja silloin oli hiihtolomalaisia aivan tungokseen asti, eikä neljän vilkkaan lapsen kanssa olisi ukki pärjännyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos blogistanne. Kivoja ja hyödyllisiä kirjoituksia ja loistava tapahtumakalenteri! Kirjoittelen omaksi ilokseni englanniksi lapsiperheille sopivista paikoista Helsingissä HelsinkiMom-blogissani. Olen viime aikoina ollut vähän laiska kirjoittelija, mutta te saitte minut taas innostumaan aiheesta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos mukavasta jutusta. Olisin halunnut tiedustella että miten 8kk tykkäsi paikasta? pohdin että kannataako tuata omaa toukkaa vielä viedä tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit blogiimme! 8 kk ikäinen viihtyi kyllä Sea Lifessa ihan hyvin muun porukan mukana, välillä rattaissa ja välillä sylissä ihmetellen. Mitään itkukohtauksia tai totaalitylsistymistä ei siis tullut :)Mutta ehkä reissua ei ihan pelkästään hänen takiaan olisi kannattanut tehdä. Esikoisemme oli 13 kk ikäinen vieraillessaan ensimmäistä kertaa vastaavanlaisessa merimaailmassa ja hän sai retkestä jo tosi paljon irti tuossa iässä. Siinä vaiheessa, kun lapsi osaa kävellä, on hauska kulkea altaalta toiselle. Konttausmahdollisuudet kun tuollaisessa paikassa ovat aika rajalliset... :)

      Poista
  4. Kiitos paljon vastauksesta. Ehkä me hiukan viellä odotamme ennen kuin lähdemme kaloja katsomaan.

    VastaaPoista