torstai 21. helmikuuta 2013

Urheilumuseon lastenviikot

Testiryhmä: kaksi aikuista, neljä lasta (8kk-4v)

Testiryhmä lähti testaamaan Suomen urheilumuseon lastenviikkojen näyttelyn Katso, kenguru loikkaa! etelän talvilomaviikolla. Ajankohdan valinta oli pieni riski, koska porukkaa olisi saattanut olla paikalla enemmänkin, mutta onneksi näin ei ollut ja mahduimme hyvin sekaan. 


Suomen urheilumuseo sijaitsee Olympiastadionilla ja on avoinna viikon jokaisena päivänä. Tarkemmat aukioloajat ja hinnat löytyvät täältä. Kuten nimestäkin voi päätellä, museossa on näytillä suomalaisen urheilun historiaa kilpaurheilusta harrasteliikuntaan. Testiryhmä kiersi katsomassa muutamat tutuimmat vitriinit ja kokeili urheiluaiheista tietovisaa, mutta aika pian pienempi väki halusi jo suunnata lasten näyttelyn puolelle.


Urheilumuseon nettisivut kertovat lasten näyttelystä seuraavaa:

Monilla eläimillä on liikunnallisia erityistaitoja ja ne kykenevät urheilusuorituksiin, joista ihminen voi vain haaveilla. Näyttelyssä tutustutaan muutamiin tällaisiin erityistaitoihin ja lapset pääsevät kokeilemaan niitä itsekin. Näyttelyssä voi esimerkiksi kiipeillä kuin hämähäkki, roikkua kuin apina ja loikkia kuin kenguru. Näyttely on suunnattu päiväkoti- ja esikouluikäisille sekä peruskoulun 1. ja 2.-luokkalaisille ja se tarjoaa sekä helpompia että vaikeampia tehtäviä. Isoimmille kävijöille on tarjolla myös kirjallisia tehtäviä. Omat sisätossut kannattaa ottaa mukaan, sillä näyttelytilaan ei saa mennä ulkojalkineilla.


Näyttelyssä oli siis jos jonkinmoista urheilullista touhuttavaa lapsille. Testiryhmän lapset olivat oikein otollisessa iässä ja kiipeilytelineet ym. olivat juuri oikean kokoisia ja sopivan haastavia. Myös vasta konttaamaan oppinut nuorimmainen viihtyi tilassa, jossa oli tilaa kontata ja paljon ihmeteltävää. Koululaisille näyttely voisi olla jo hieman turhauttava. 



Urheilumuseon wc-tilat olivat vierailuhetkellä remontissa. Naistenvessassa on kuulemma hoitotaso, mutta testipäivänä käytössä oli ainoastaan inva wc, jossa oli kyllä tilaa, mutta ei minkäänlaista hoitopöytää tai -tasoa. Vaippojen vaihto olikin aikamoista taiturointia. No, siitäkin selvittiin jo kokemuksella ja matka pääsi jatkumaan.

Kaiken kaikkiaan käynti lasten näyttelyssä oli varsin positiivinen kokemus! Tilassa oli paljon tehtävää ja touhuttavaa, mutta tunnelma oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempi kuin hoplopeissa ja leikkiluolissa. Lisäksi sisäänpääsymaksu (aikuisilta 5€, lapset ilmaiseksi) ei ollut päätä huimaava, joten käynti kyllä kannatti. 

Katso, kenguru loikkaa-näyttely on avoinna 31.3.2013 asti. 

Lasten matkassa suosittelee!


Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥ ♥  
Lasten kanssa liikkuminen:     
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti