keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tuhansien tarinoiden äärellä

Näin syksyn ja arkisten rutiinien pyörähdettyä käyntiin, myös kirjastojen lapsille suunnattu ohjelmatarjonta vilkastuu. Melkein joka viikonpäivälle on tarjolla jotain aktiviteettia; satutuntia, loruhetkiä, nukketeatteria, konsertteja ja työpajoja. Pääkaupunkiseudun kirjastojen tapahtumahaku löytyy täältä ja hausta voi erikseen ruksia lasten tapahtumat. Kirjastojen tapahtumat ovat yleensä aina maksuttomia ja kaikille avoimia.



Me teimme retken Kallion kirjastoon, jonka mukava lastenosasto oli testiryhmän junioreiden mieleen. Punatiilinen kirjastorakennus seisoo komeana Viidennellä linjalla, mäen päällä. Rattaiden kanssa sisään pääsee sujuvasti takaoven luiskaa pitkin. Takaoven läheltä löytyy myös hissi, jolla voi ajella kolmannessa kerroksessa sijaitsevalle lastenosastolle.



Naperot löysivät kaikki mieleistä luettavaa kirjaston hyllyistä ja ennen aina yhtä kiehtovaa lainausoperaatiota ehdittiin vähän leikkiäkin. Lastenosastolla on muutama lukusoppi kurkistusikkunoineen, piirustusvälineitä ja vähän leluja. Isompien lasten käyttöön on varattu tietokoneita. Kallion kirjaston varsinainen vetonaula on kuitenkin lastenosaston yläkerta, Satuvintti. Harmi kyllä testihetkellä Satuvintti oli varattuna, joten kuvia tästä rauhalliseen leikkimiseen, lueskeluun ja pelailuun sopivasta tilasta emme tähän postaukseen saaneet. Satuvintiltä löytyy kuitenkin tarinatuokioihin kutsuvia pehmoisia tyynyjä ja lisää leluja, kannattaa käydä tutustumassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti