perjantai 11. heinäkuuta 2014

Retki Tervasaareen

Tervasaari on Kruununhaan edustalla oleva pieni ulkoilualue. Saareen voi kävellä siltaa pitkin ja sieltä löytyy mukavan merellisessä ympäristössä risteileviä hiekkateitä, lapsille ja koirille omat telmimispaikat, kesäteatteri sekä nimensä mukaisesti savustettuihin ruokiin erikoistunut Ravintola Savu.


Minun ja 2-vuotiaan lapsen pääasiallinen retkikohde Tervasaaressa oli sen kauniista maisemistaan kehuttu leikkipaikka. Pienessä puistossa olikin melkeinpä kaikki tarvittava viihdyttämään testaajataaperoa. Keinut, vieterikiikut, liukumäki pehmustetussa rinteessä ja hiekkalaatikko olivat kaikki muksun mieleen. Leikkikavereitakin puistossa riitti, varsinkin sen jälkeen kun kaivoimme esiin kotoa tuodun hiekkalelukassin :). Omat lelut kannattaa siis ottaa mukaan. Hiukan isommille lapsille leikkipaikalla on kiipeilyteline ja leikkipuiston vieressä näytti olevan myös koripallokenttä.

Kun leikit oli leikitty, kiersimme Tervasaaren ympäri ja pidimme evästauon Katajanokan jäänmurtajia katsellen.
Tervasaaren kesäteatterissa esitetään muuten tänä kesänä myös lasten teatteria. Vanttu ja Minttu ja kadonnut kana on perheen pienimmille suunnattu musiikillinen näytelmä. Näytöksiä on elokuun puoliväliin asti. Onko jollain teistä kokemuksia Tervasaaren kesäteatterista ja erityisesti tästä lasten näytelmästä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti