tiistai 17. joulukuuta 2013

Satuilua ja shoppailua Olo-huoneessa

Suloinen kuin karamelli! Sellainen on Kalliossa Fleminginkadulla sijaitseva second hand & lifestyle -myymäläOlo-huone. Olo-huoneessa myydään sisustustavaroita, astioita, käsitöitä, vaatteita (myös lapsille) ja paljon muuta pientä ja kaunista. Lisäksi siellä toimii pieni kahvila.
Myymälän ideana on, että kaikki siellä oleva, huonekaluja myöten, on myynnissä. Sisustus siis vaihtuu jatkuvasti, mutta liikkeen omistaja lupasi, että tarjolla on aina joku paikka, jossa voi nauttia kupposen kuumaa ostoshetken lomassa.
Me ajoitimme lasten kassa visiitin Olo-huoneelle joulukuiseen torstai-iltaan, jolloin siellä pidettiin satutunti. Lapset loikoilivat mukavien tyynyjen päällä ja kävivät vuoron perään poimimassa pussukasta pienen pehmolelun, joka johdatteli seuraavan sadun aiheeseen. Herttainen satutäti Sanna, pienen lapsen äiti itsekin, sai lapset innostumaan ja jos keskittyminen meinasi herpaantua, pääsivät pienet kuulijat osallistumaan itse sadunkerrontaan.
Olo-huoneen satutunneille on kevään mittaan luvassa jatkoa, joten jos tämä joulukuinen satutuntirupeama meni ohi, niin ei hätää, keväällä ehtii vielä mukaan.
Naperoiden seikkaillessa satujen maailmoissa, me äidit saimme keskittyä myymälän tarjonnan tutkailemiseen ja ehdimme nauttia kupilliset teetäkin. Rauhallinen hetki keskellä kiireistä arkea on jotain, mitä pienten lasten äitinä kyllä arvostaa.
Olo-huoneen valikoimasta löytyy monenlaiseen makuun sopivaa ostettavaa ja mekin teimme myymälässä joululahjahankintoja. Lähipiiri voikin arvuutella, kenen paketista paljastuu pian jotain näissä kuvissa näkyvistä jutuista ;).
Saimme kuulla, että kaunista liiketilaa voi myös vuokrata omaan käyttöön ja Olo-huoneella onkin pidetty ainakin yhdet nimiäiset ja lisäksi se on toiminut joulukorttikuvien taustana. Mikäli joululahjahankintoja on vielä tekemättä, kannattaa ehdottomasti käydä tutkimassa Olo-huoneen tarjontaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti