perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hotelli puiston laidalla



Gotlannin reissumme paluumatkalla yövyimme vielä pari yötä hotellissa Tukholmassa. Vaikka Gotlannin mökkimajoitus ja lähileipomot olivatkin toisaalta ihania, kyllä valmiiksi sijattuja vuoteita ja valmiiksi tehtyjä aamupaloja vain osaa arvostaa tarpeeksi vasta kun ne puuttuvat.
Saimme Scandicilta mahdollisuuden yöpyä Humlegårdin kupeessa sijaitsevassa Scandic Parkissa. Hotelli oli meille sijainniltaan juuri sopiva, sillä siitä oli vain lyhyt kävelymatka keskustaan ostoksille ja toisaalta sen vieressä sijaitsi niin leikkipuistot lapsille kuin lenkkimaastot isille.
 

Scandic Parkissa otetaan lapset huomioon jo heti sisäänkirjautumisvaiheessa. Viihdykkeitä tarjottiin matkaan useammanlaisia, piirustusvälineistä rakennuspalikoihin ja tiskin edestä löytyneet korokeportaat sai lapsetkin tuntemaan itsentä oikeiksi asiakkaiksi, kun kerrankin pystyi asioimaan lähes samalla tasolla aikuisten kanssa. Leikkipaikkaa hotellin aulasta ei enää nykyään löydy, mutta me vietimmekin kaikki leikkihetket läheisissä leikkipuistoissa.
Muuten hotellihuoneita on melko vaikea arvoida, niiden ollessa niin toistensa kaltaisia, mutta pisteet Scandic Parkille siitä, että huoneesta löytyi tyhjä jääkaappi. Nykyään minibaarit ovat poistuneet monista hotellihuoneista tai sitten ne ovat niin täynnä myytäviä virvokkeita, ettei sinne saa enää mahtumaan esimerkiksi lasten iltapalaeväitä. Parkissa tätä ongelmaa ei ollut, vaan jääkaappi mahdutti hyvin sisäänsä eväät useammallekin illalle.


Toinen mainitsemisen arvoinen asia tuli eteen hotellin aamiaisella. Aamiaistilasta löytyi nimittäin se kaivattu leikkipaikka, mikä helpotti huomattavasti vanhempien pitkän kaavan aamupalan nauttimista. Lisäksi lapsille oli katettu oma aamiaispöytä hieman muita pöytiä matalammalle, joten lapset pääsivät itse santsaamaan. Lasten aamiaispöydän herkkuja testiryhmän mielestä olivat erityisesti hedelmävartaat ja letut.
Meidän Scandic-pakettiin kuului majoituksen lisäksi myös liput Gröna Lundin huvipuistoon. Teimme retken meille uuteen tivoliin yhtenä iltapäivänä, mutta siitä lisää tulevassa postauksessa.
P.S Yksi vinkki kaikille hotellihuoneiden sisustajille: stailatkaa huoneisiin tarpeeksi koristetyynyjä ja vilttejä. Niitä uudelleen sijoittaen saa lapsen pysymään siellä sängyssä koko yön ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti