Syksyllä kokosimme blogiin listan pääkaupunkiseudun synttäreidenviettopaikoista. Näitä googletellessa löytyi myös monta mainiota ideaa testiryhmän toiseksi vanhimman lapsen viisivuotisjuhlille. Marraskuun pojan juhlapaikaksi valitsimme lopulta Gardenian trooppisen puutarhan Viikissä. Synttäritila varattiin noin kolme viikkoa ennen h-hetkeä, emmekä ainakaan liian aikaisin olleet liikkeellä.
Lasten synttäreitä juhlitaan Gardeniassa yleensä lauantaisin. Syntymäpäiväpakettiin kuuluu 45-90 minuutin mittainen opastettu kierros trooppisessa puutarhassa ja tämän jälkeen kekkereitä voi jatkaa esimerkiksi herkuttelujen parissa tunnin ajan omassa tilassa. Meidän synttäripoppoomme pääsi luontokoululuokkaan kakulle ja mehulle kierroksen päätteeksi. Meillä oli omat tarjoilut, astiat, pöytäliinat ja muut viritelmät mukana, mutta Gardeniassa toimii myös ravintola, jonka kautta on mahdollista tilata tarjottavat.
Juhlapaketin hintaan sisältyy ohjelma max 15 lapselle. Meidän juhlissa oli mukana 13 naperoa, mukaan lukien päivänsankari ja pikkuveli. Opastettu ohjelma on suunnattu yli 5-vuotiaille ja kun näissä juhlissa oli mukana muutama pikkusisarus ja päivänsankarin kaveritkin olivat kaikki alle kouluikäisiä, oli monella äiti tai isä taustatukena juhlien ajan.
Viisivuotiaalle synttärit on iso juttu ja näitäkin juhlia suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Pienen pohdinnan jälkeen lapsi valitsi opastetulle kierrokselle teemaksi Kamu Kakadun muuttopäivän. Valmiiksi mietitty ja organisoitu ohjelma oli tosi mukava, lapsilauma pysyi hyvin ammattilaisen ohjauksessa ja jaksoi keskittyä, kun koko ajan oli jotain mielekästä tekemistä. Ohjelmaan kuului rooliasujen pukemista, vähän salapoliisileikkiä trooppisessa puutarhassa, kilpikonnien ja kalojen syöttämistä, askartelua ja lopuksi jokainen lapsi vielä istutti oman kasvin, jonka sai ottaa mukaan kotiinviemisiksi.
Kaksi ja puoli tuntia oli ehkä vähän pitkähkö aika pienten lasten juhliin, sillä arvatenkaan tämänikäiset eivät malta istua tuntia syömässä, vaikka pöydästä löytyisi mitä herkkuja. Kun päivänsankarin toiveiden mukainen lepakkokakku, keksit ja karkit oli napsittu parempiin suihin, nousivat kierrokset siihen malliin, että alkoi olla kotiinlähdön aika. Juhlista poistui joukko iloisia ja punaposkisia lapsia, mikä on kuulemma merkki onnistuneista juhlista.