Joululoma alkaa olla vietetty ja pikkuhiljaa paluu arkeenkin koittaa. Lasten matkassa lähti retkeilemään jo heti joulupyhien jälkeen. Suomenlinna on ihana ja monipuolinen retkikohde niin kesällä kuin talvellakin. Me teimme joululomalla päiväretken Suokkiin. Vaikka talvista tunnelmaa ei näihin kuviin oikein saatu vangittua, niin tosi mukava reissu meillä yhtä kaikki oli.
Suomenlinnan retki alkaa aina yhtä jännittävällä lauttamatkalla. Lautalta on kiva bongailla isoja risteilyaluksia, eikä matkalla ehdi pitkästymään. Perillä Suomenlinnassa tuntuu kuin olisi siirtynyt kokonaan toiseen aikaan ja paikkaan. Mukulakivikujat, kauniit vanhat rakennukset, linnan rauniot ja ympäröivä meri vievät ajatukset ajassa taaksepäin.
Me kävimme heti alkajaisiksi hakemassa Rantakasarmin matkailuneuvonnasta kartat Linnoitustontun reitille ja suuntasimme etsimään tontun majapaikkoja. Linnoitustontun reitti oli kovasti neljävuotiaan esikoisen mieleen. Hän riensi innoissaan vihjeeltä toiselle, bongaili tontun luo ohjaavia kylttejä ja ratkoi jokaiselta rastilta löytyviä tehtäviä. Puolitoistavuotias kuopus juoksi tyytyväisenä perässä, vaikka ei vielä osannut reitin tehtäviin oikein keskittyäkään. Reitti oli aikuisenkin näkökulmasta kivasti toteutettu ja toi vähän uutta näkökulmaa tuttuun kohteeseen. Ja näyttipä muutama leikki-iän jo reilusti ohittanut turistikin kulkevan tontturastilta toiselle.
Linnoitustontun reitin varrella on yhdeksän rastia. Puolivälissä pidimme evästauon. Vähän kuumaa mehua ja suolaista piirakkaa vatsan täytteeksi ja taas mentiin! Kun kaikki yhdeksän rastia oli löydetty, alkoi jännittävä palkinnon odotus! Jokaiselle reitin suorittaneelle ja tehtäväkartan Rantakasarmin matkailuneuvontaan sen aukioloaikojen (talviaikaan päivittäin klo 9-16) puitteissa palauttaneelle on nimittäin luvassa pieni palkinto. Mikä se oli, sitä emme (tietenkään) paljasta ;).
Linnoitustontun reitille ehtii vielä loppiaiseen (6. tammikuuta) asti. Mukaan kannattaa ottaa kynä, jotta tehtävien ratkaisut saa kirjattua ylös.