sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Verso, Champagne and Salad Bar, Kluuvi

Testiryhmä: kolme aikuista, kolme lasta (2 vko-1,5 v)

Tuoreiden äitien kanssa lounastettiin tällä kertaa Kluuvin kauppakeskuksen 3. kerroksessa sijaitsevassa Verso, Champagne and Salad Bar-nimisessä ravintolassa. Paikka tarjoaa tuoreita, itsetehtyjä salaatteja ja maailman johtavista merkeistä koostuvia viinejä. Tällä kertaa testiryhmä nautti raikkaista lounassalaateista ja maisteli shampanjaa ainoastaan salaattikastikkeessa.




Kluuvin 3. kerros on sisustettu vaalein materiaalein ja sen avaruus ja väljyys on omiaan rattaiden kanssa liikkuessa. Me valitsimme istumapaikaksemme salaattibaarin hämyisimmän nurkan, jossa pystyi ruokkimaan myös testiryhmän tuoreimpia jäseniä. 



Verso tarjoaa nimensä mukaisesti salaatteja ja leipiä eri makuun. Lapsille paikka ei ehkä ole se ihanteellisin, mutta taaperon purkkiruoka lämmitettiin pyynnöstä keittiössä. Myöskään syöttötuolia ei paikasta löytynyt, mutta sellaisen olisi tarvittaessa saanut lainaan vieressä sijaitsevasta Hanko Sushista. Testitaapero nautti lounaansa tällä kertaa matalan pöydän ääressä ilman syöttötuolia ja hyvin selvittiin. 



Salaatit maistuivat ja kerroksen hieno sisustusmaailma miellytti silmää. Lapsiperheitä oli liikkeellä useampia, mutta ehkä paikka sopii paremmin vauvojen vanhemmille, jolloin omat ruuat kulkevat mukana eikä syöttötuoleja välttämättä tarvita. Avara tila mahdollistaa kuitenkin hyvin vaunujen sijoittamisen pöytien läheisyyteen. 

Kluuvin kauppakeskuksen lastenhoitotiloihin palataan myöhemmin.

Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥   
Lasten kanssa liikkuminen:     
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥  

2 kommenttia :

  1. Täällä on tullut useamman kerran poikettua kivaksi todettu paikka ja pidän kovasti kun on hyvin tilaa liikkua vaunujen kanssa ja vaunut saa pöydän viereen. Plussaa hisseistä, joita ei tarvitse kauaa odotella =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kyllä kiva ja salaatit herkullisia! Ja tosiaan hisseillä pääsee kätevästi ja lastenhoitohuonekin löytyy läheltä :)

      Poista