perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ratikkamuseo, Kulttuuritehdas Korjaamo

Testiryhmä: kaksi aikuista, neljä lasta (9kk-4v)

Testiryhmä teki  viikon kulttuuriin tutustumisensa Helsingin kaupungin museoihin kuuluvassa Ratikkamuseossa. Helsingin kaupungilla on kaikkiaan seitsemän museota, ja kaikkiin on aina vapaa pääsy. Ratikkamuseo sijaitsee Kulttuuritehdas Korjaamolla, osoitteessa Töölönkatu 51 A.


Ratikkamuseoon mentiin tietenkin asiaan kuuluvasti raitiovaunulla ja pienen kävelyn jälkeen löytyivät oikeat ovetkin, joista pääsi sisälle. Sisällä oli iso aula, missä oli helppo riisua ulkovaatteet pois, sekä wc-tilat, joista löytyi myös hoitopöytä ja potta perheen pienimmille.


Esitepöydältä nappasimme matkaan muistoksi tarra-arkit ja pääsivätpä lapset leimaamaan omat pahviset ratikkalippunsakin lukulaitteessa. Aikuisille tämä oli tietenkin nostalgista :)


Pientä väkeä kiinnosti eniten museossa olleet kolme raitiovaunua, eri vuosikymmeniltä. Vaunuihin pääsi myös sisälle istumaan ja testamaan penkkejä.


Yhdessä raitiovaunussa pääsi istumaan myös kuskin paikalle ja sekös oli leikki-ikäisistä pojista mielekästä. Mielikuvitus lensi kun asiakkaita otettiin kyytiin pysäkiltä, ovia avattiin ja lippuja leimattiin.


Tällä hetkellä museon ainut miinus puoli oli sen kahvilan puuttuminen. Puitteet (ja varsinkin tuolit) olisivat hienot, mutta kahvila on poissa käytöstä ainakin toistaiseksi. Harmiksemme myös viereisen rakennuksen Korjaamon lounas jäi tällä kertaa testaamatta, kun myöhästyimme viisi minuuttia... No läheisen Hesburgerin hampurilainenkin maistui ja päästiin lähtemään kotimatkalle.


Tälläiset museovierailut ovat kyllä mieleisiä tylsien päivien varalle. Nähtävää ja koettavaa ilmaisella sisäänpääsyllä niin kyllä kelpaa!

Lasten matkassa suosittelee!

Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥ ♥  
Lasten kanssa liikkuminen:    ♥ 
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti