keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Päiväretki Hyvinkäälle: Lounasta ja viidakkoseikkailuja

Yksi vanhemmuuden hyvistä puolista on, että lasten varjolla pääsee tekemään sellaisia asioita, jotka aikuisseurassa jäisivät luultavasti väliin. Päiväretket kotikaupunkiin ja vähän kauemmaskin ovat yksi tällainen kiva juttu. Enpä usko, että aikuisporukassa ihan heti tulisi lähdettyä seikkailemaan muuten vain esimerkiksi Hyvinkäälle. Sinne me kuitenkin suuntasimme eräänä kevätpäivänä kahden äidin ja neljän lapsen kokoonpanolla.
Kolmen vartin matka lähijunalla oli ohi yhdessä hujauksessa. Saavuimme Hyvinkäälle juuri sopivasti lounasaikaan ja ensimmäisenä suunnitelmissa oli ruokailupaikan löytäminen. Koska Hyvinkää oli meille aika tuntematon kaupunki entuudestaan ja olimme tehneet ennakkotehtävämme kaupungin ravintolamaailmaan tutustumisessa vähän laiskanlaisesti, päätimme valita helpon vaihtoehdon ja suunnata ensimmäiseen silmiimme osuvaan ruokapaikkaan, joka oli Amarillo.
Luultavasti Hyvinkäältä löytyisi persoonallisempiakin ravintoloita, mutta ei Amarillokaan huono valinta ollut. Isossa ravintolassa oli hyvin tilaa ja helppo liikkua lasten kanssa. Koska meidän juniorit olivat testihetkellä paikan ainoat alaikäiset vieraat, saivat he vallata leikkinurkan kokonaan itselleen. Amarillon lasten lista oli lounasaikaankin käytössä. Annokset olivat kuitenkin aika kalliita (noin 10 euron luokkaa), joten päädyimme tilaamaan oman ruoan ainoastaan testiryhmän vanhimmalle (ja nälkäisimmälle) muksulle. Nuoremmat lapset maistelivat äidin lounaspastaa sekä salaattipöydän antimia ja söivät omia eväitä. Invavessassa oli hoitopöytä ja potta, joten hoitotoimetkin onnistuivat sujuvasti.
Vatsat täynnä oli hyvä jatkaa matkaa ensimmäiseen varsinaiseen retkikohteeseemme Hyvinkäällä. Jo jokin aika sitten tuttu äiti oli maininnut hyvinkääläisestä sisäleikkipaikasta, Villen Viidakosta. Sateisena päivänä viidakkoleikit kuulostivat juuri sopivalta ajanvietteeltä, joten otimme suunnaksi Muottikadun teollisuusalueen. Oikea paikka löytyi suht helposti, sillä ainoastaan kerran jouduimme turvautumaan kännykän karttapalveluun. Villen Viidakon sisäleikkipuisto sijaitsee autoliikkeiden kanssa samassa rakennuksessa ja tämän saattoi myös haistaa paikan eteisessä. Muualla tunkkaista hajua ei huomannut, tai sitten siihen tottui.
Meillä kävi hyvä tuuri, sillä pääsimme nauttimaan Villen Viidakon torstaitarjouksesta; sisäänpääsy ennen klo 13 oli ainoastaan 2 euroa/lapsi. Normaalisti hinnat ovat 8-10 euroa lapsen iästä riippuen. Aikuisilta pääsymaksua ei peritä. Pääkaupunkiseudun isoihin sisäleikkipuistoihin verrattuna Villen viidakko on selvästi pienempi, mutta lapset olivat aivan haltioissaan päästessään seikkailemaan kiipeilytelinesokkeloihin.
Villen Viidakossa on omat alueet alle 3-vuotiaille. Meidän kuukautta vajaa 2-vuotiaamme ei kylläkään enää vauva-alueilla viihtynyt, vaan juoksi isompien mukana joka paikkaan. Ja äiti perässä - kävipähän kuntoilusta äidillekin ja tuli todettua, että Villen Viidakkoa ei ole selvästikään mitoitettu yli 170-senttisille leikkijöille ;).
Villen Viidakossa on kiipeilytelinesokkelon lisäksi sisäjalkapallokenttä sekä useita kolikkolaitteita, joista monet toimivat kuitenkin ihan ilman kolikkoa. Näistä löytyi sekä rauhallisempia versioita pienille nassikoille että vähän hurjempaa vauhtia tarjoavia vempeleitä leikki-ikäisille. Paikassa on myös kahvila. 
Ihan vain Villen Viidakon takia retkeä pääkaupunkiseudulta Hyvinkäälle ei ehkä kannata tehdä, mutta muuhun ohjelmaan yhdistettynä vierailu sisäleikkipuistossa toimi hyvin. Testiryhmän lapset tykkäsivät ja kun energiaa oli purettu juoksemalla, kiipeilemällä ja temppuilemalla, olikin hyvä jatkaa matkaa seuraavaan, hiukan rauhallisempaa käytöstä vaativaan paikkaan.
Harrastatteko te päiväretkeilyä lasten kanssa? Mikä on teidän suosikkiretkikohteenne?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti