perjantai 16. toukokuuta 2014

Lahjoja lihakaupan paperista

Toukokuun loppu ja kevätjuhla-aika lähestyy ja kohta olisi taas aika muistaa lasten päiväkotitätejä ja muita naperoiden kasvatukseen vuoden mittaan osallistuneita. Joka vuosi tähän aikaan iskee se sama ongelma; mitä hankkia lahjaksi tarha-/kerhotädeille. Me olemme aiemmin muistaneet lastemme kaitsijoita ainakin erilaisilla herkkukoreilla ja -pusseilla, mutta tällä kertaa päätimme laittaa piltit itse hommiin.
Freezer paper -tekniikan avulla toteutettuihin keittiöpyyhkeisiin tarvitset:
  • Freezer paperia eli ns. lihakaupan paperia
  • Terävät sakset
  • Yksivärisiä keittiöpyyhkeitä
  • Kangasväriä ja sienen tai siveltimiä värin levittämiseen
  • Silitysraudan ja -laudan
  • Pahvia pöydän suojaksi
Simppelit keittiöpyyhkeet syntyivät lihakaupan paperin eli niin sanotun freezer paperin avulla. Paperia myydään esimerkiksi käsityötarvikeliikkeissä. Oman rullani tilasin Ullaka-nettikaupasta. Leivinpaperia muistuttava freezer paper on toiselta puolelta vahapintainen. Vahapinta tarttuu silitettäessä (silitys kahden pisteen lämmöllä, ei höyryä) kevyesti kankaaseen kiinni ja irtoaa helposti jälkiä jättämättä.
Yksiväriset puuvillapyyhkeet löytyivät kovan etsinnän jälkeen Annolta Anttilasta ja kangasvärit hankittiin Sinellistä. Kuva hahmoteltiin ensin kynällä paperille. Sabluuna kangasväreillä painamista varten saadaan leikkaamalla kuva irti siististi terävillä saksilla. Seuraavaksi paperi silitettiin kankaaseen kiinni ja sitten vain väriä Viledan sieneen ja lapset töpöttelemään. Pyyhkeen taakse kannattaa laittaa pahvi, sillä väriä leviää helposti kankaan läpi. Kun kangasväri on kunnolla kuivunut, freezer paper irrotetaan varovasti kankaasta. Meidän käyttämiemme kangasvärien kiinnitys varmistettiin vielä silittämällä.
Pyyhkeet valmistuivat melko nopeasti ja pienellä vaivalla. Ainoan haasteen tuotti sopivan kuivumispaikan keksiminen, sillä pienet sormet olivat silmän välttäessä innoissaan kokeilemassa kuvan kuivumisen etenemistä.
Me pakkailemme siis tänä vuonna tarha-/kerho-ohjaajille söpöjä keittiöpyyhkeitä pakettiin. Millainen on teidän kevättervehdyksenne päiväkodintädeille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti