Tässä postauksessa on luvassa kokemuksiamme Santorinin rantaelämästä lasten kanssa. Santorinin saari on tuliperäinen, joten rannat ovat mustaa laavahiekkaa ja -kiveä. Värinsä takia hiekka kuumenee auringon paahteessa tavallista kuumemmaksi, siispä rantakengät ovat hyvät olla olemassa. Meidän lapsilla oli käytössä nykyajan jokapaikanjalkineet, Crocsit.
Hotellikylämme Kamarin pitkältä rannalta löytyi aurinkotuoli ja -varjo kaikille halukkaille. Ranta on pientä sileää kivikkoa ja syvenee nopeasti, joten mikään erityisen lapsiystävällinen se ei ole. Meidän muksut kuitenkin tykkäsivät keräillä veden sileiksi hiomia kiviä ja kolmevuotias vesipeto kävi aikuisen ja uimarenkaan kanssa monta kertaa polskimassakin. Vaikka saimme lomapäiviä kulutettua mainiosti Kamarinkin rannalla, vuokra-autolla oli helppoa lähteä metsästämään hieman hiekkakakkukelpoisempia rantsuja.
Kamarista kolmisen kilometriä pohjoiseen sijaitsee Monolithoksen ranta. Tätä rantaa mainostettiin lapsiystävälliseksi. Siellä olikin kiipeilytelineitä, hienoa hiekkaa ja loivasti syvenevältä rannalta oli pientenkin helppo mennä uimaan. Valitettavasti nautinnon pilasivat viereiseltä lentokentältä kantautuva melu ja polttoaineen katku sekä pitkin rantaa lojuvat roskat. Kiipeilytelineetkin olivat tosi huonossa kunnossa. Ikään kuin symbolina surkealle tilanteelle rannalla liehui repaleinen EU:n tähtilippu. Me emme toista kertaa Monolithoksen rannalle haikailleet, mutta sen sijaan saaren eteläosasta löytyi parikin hienoa biitsiä.
Ensin osuimme Perissan rannalle. Täällä rantaelämä maistui ja aurinkotuoleja vuokraava setä toi naperoille jopa pari ämpäriä lainaksi. Lapset lapioivat hiekkaa ja uimaankin päästiin. Näin syyskuussa rannat olivat jo melko rauhallisia muutenkin, mutta täällä väkeä ei todellakaan ollut tungokseen asti. Rannat olivat kuitenkin oikein siistejä ja viihtyisiä.
Toisena päivänä ajelimme hiukan kauemmas rannikkoa pitkin, Perivolokseen ja Agios Georgiokseen päin. Kauniin rannan lisäksi löysimme täältä yllättäen loistavan ravintolan. Sea Side by Notos -ravintolassa sekä sisustus, maisemat että ruoan esillepano hivelivät silmää. Ruoka oli myös herkullisen makuista. Loppulasku oli kalliimpi kuin muissa loman aikana testaamissamme ravintoloissa, mutta paikka oli kyllä selkeästi omalla tasollaan perustavernoihin verrattuna.
Kävimme myös kurkkaamassa Akrotirin lähellä sijaitsevan Red Beachin. Paikka on saanut nimensä - yllätys, yllätys - siitä, että siellä rantahiekka on punaista. Kulkureitti punaiselle rannalle oli kuitenkin sen verran vaarallisen ja mutkikkaan näköinen, että emme lasten kanssa uskaltaneet lähteä kiipeilemään kapeille kalliopoluille.
Meidän lomaviikollamme oli helteistä, mutta niin tuulista, että joinakin päivinä kova aallokko sai aikuisetkin jättämään uimisen Välimeren pärskeissä väliin. Niinpä hotellin uima-altaallakin tuli polskittua joka päivä. Etenkin kolmevuotias odotti aina iltapäivän uimahetkeä altaassa ja tuli sieltä pois vasta huulten jo alkaessa sinertää. Oli siis mukava, että hotellissamme oli iso uima-allasalue lastenaltaineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti