keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kirppujen perässä

Kirpputorien testaus sai jatkoa (edellinen täällä) kun lähdimme vierailemaan kirpputorilla Kumpulassa. Vaikka eräs toinen kirpputori tuntuu olevan nyt blogien suosiossa, valitsimme me vierailukohteeksi kuitenkin tällä kertaa Vekarakirppiksen. 
Vekarakirppis mainostaa itseään viihtyisänä lastentarvikkeiden itsepalvelukirpputorina ja täytyy sanoa, että sellaiselta se myös tuntui. Toki kirpputoreilla on aina hieman kirppuinen tunnelma, mutta Vekarakirppiksellä myyntipöydät olivat kuitenkin siistejä ja käytävätkin hyvän levyisiä. Paikassa kävi lisäksi kova kuhina, joten oletettavasti kassakone kilisi myös muiden kuin meidän kohdalla. 
 
Vekarakirppis sijaitsee osoitteessa  Intiankatu 20 ja huomioitavaa on, että paikka on maanantaisin suljettu. Viikon pöytävuokra rokottaa lompakkoa 37 euron verran. Vekarakirppikselle oli melko helppoa mennä myös lasten ja rattaiden kanssa, joskin kiertelyn ajaksi rattaat pitää jättää oven pieleen vaunuparkkiin.
Myymälän takaa löytyi lapsille oma leikkinurkkaus ja lastenhoitohuone. Myös pientä huikopalaa oli tarjolla, mikäli nälkä olisi yllättänyt.
Kaiken kaikkiaan Vekarakirppis tuntui viihtyisältä kirpputorilta. Voi jopa olla, että tälläinen itsepalvelukirpputorinoviisi (sanahirviö ;)) uskaltautuisi paikasta pöydän varaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti