Perheessämme on kaksi lasta, joilla on ikäeroa 2,5 vuotta. Kun kuopusta odottaessamme kiersimme vaunukaupoissa, kävi aika nopeasti selväksi, että vaihtoehtoja ei ihan hirveästi ollut; monissa sisaristuimissa painoraja on 15 kg ja esikoisemme painoi sen verran jo ennen kuin vauva oli syntynyt. Muutamista jäljelle jääneistä vaihtoehdoista päädyimme Baby Jogger City Select -malliin. Rattaat ovat olleet kovassa käytössä lähes päivittäin ja enimmäkseen olemme olleet tyytyväisiä valintaamme.
Rattaiden parhaita puolia on mielestäni niiden muunneltavuus. Ne toimivat vaunukopan, ratasistuimen ja turvakaukalon erilaisilla yhdistelmillä joko yhdellä tai kahdella lapsella. Yhdistelmiä on Baby Joggerin kotisivujen mukaan 16 kpl ja niitä voi käydä katsomassa täältä. Meillä käytössä oli alkuun yhdistelmä, jossa vauvan koppa oli edessä ja ratasistuin takana. Kun painoero lapsilla oli suuri, oli rattaita näin helpompi ohjata. Vauvan kasvaessa siirryttiin versioon, jossa ratasistuin oli edessä ja vaunukoppa takana. Nyt kun molemmilla on käytössä istuimet, on pienempi takana ja isompi edessä (silloin kun malttaa rattaissa istua). Ja sitten kun esikoinen ei enää rattaita tarvitse, voi toisen istuimen jättää varastoon ja hankkia vaikkapa seisomalaudan.
Baby Joggerin rattaisiin mahtuu mukavasti isompikin lapsi. Molemmat istuimet menevät makuuasentoon, myös samanaikaisesti, eli sellainenkin ihme kuin sisarusten yhtäaikaiset päiväunet on useamman kerran koettu. Rattaat ovat tavallisten yhden lapsen vaunujen levyiset ja kahden istuimen kanssa vain hiukan pidemmät kuin esimerkiksi Brion yhdistelmävaunut. Näiden kanssa mahtuu siis hyvin julkisiin kulkuvälineisiin. Kääntyvät etupyörät tekevät rattaista ketterät käsitellä ja maastoajeluilla pyörät voi lukita, jolloin auraamattomassa lumihangessakin pääsee jotenkuten eteenpäin. Sanoisin kuitenkin, että rattaat on suunniteltu enemmänkin kaupunkikäyttöön, eli jos koosta ei tarvitse tinkiä ja tarkoitus on tehdä pääasiassa metsälenkkejä, joku toinen malli saattaa olla toimivampi.
Kokoontaitettuna rattaat vievät yllättävän vähän tilaa, hyvin mahtuvat perusauton tavaratilaan. Jos vielä investoi Baby Joggerin omaan kuljetuskassiin (suosittelen lämpimästi etenkin lentomatkoille), on tuloksena kompakti paketti. Rattaiden tavarakori on tilava ja siinä on joka kulmassa käyttöä helpottavat vetoketjut.
Vaikka Baby Joggerit ovat sopineet meidän tarpeisiimme erinomaisesti, joitakin miinuksiakin löytyy. Vaunukoppa on lyhyt ja riitti juuri ja juuri meidän vauvallemme kuusi ensimmäistä kuukautta. Etupyörät menevät helposti jumiin, jos pyöriin pääsee kuraa, loskaa tms. Miinuksena on mainittava myös hinta, eli kahden istuimen kanssa rattaista saa uutena pulittaa lähemmäs 1 000 euroa.
P.S. Huomenna blogissa tapahtuu jotain uutta ja jännää! Käykäähän kurkkaamassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti