perjantai 15. helmikuuta 2013

Julkisilla liikkuminen, osa 1: Bussi

Pääkaupunkiseudun kunnat tarjoavat lapsiperheille hienon etuuden; sen lisäksi että alle 7-vuotiaat saavat matkustaa joukkoliikenteessä maksutta, pääsee lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa kulkeva aikuinenkin ilmaiseksi kyytiin. Etenkin päiväaikaan liikenteessä onkin usein runsaasti vaunukansaa. Ensimmäisenä tämän huomaa busseissa, niihin kun mahtuu samanaikaisesti vain kahdet tai - joihinkin uusiin malleihin - maksimissaan kolmet vaunut. Bussilla liikuttaessa  kannattaa siis varautua siihen, että matkaan voi tulla viivästyksiä, jos ensimmäinen (tai toinen, kolmas ja joskus jopa neljäskin...) auto onkin jo täynnä.


Kaikki pääkaupunkiseudun bussit ovat matalalattia-autoja, joihin rattaat saa kyytiin yhdenkin aikuisen voimin. Bussista pois jäätäessä kannattaa käyttää lastenvaunupainiketta, jolloin kuljettaja tietää pitää ovia auki riittävän pitkään.

Testiryhmän kokemuksen mukaan linja-autossa on lastenkin kanssa matkustettaessa yleensä leppoisaa. Pienet vauvat tykkäävät nukkua bussin moottorin hurinassa ja isommista lapsista bussilla matkustaminen on sen verran jännittävää (vaikka se toistuisikin lähes päivittäin), että harvoin siellä maltetaan kiukutella. Ja jos pieni tai isompikin lapsi saa raivarin, ei se mitään...yleensä ainoa, ketä asia häiritsee, on lapsen kanssa matkustava aikuinen ja kanssamatkustajilta saa osakseen lähinnä myötätuntoisia katseita :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti