keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Retki Tropicarioon

Testiryhmä: kaksi aikuista, neljä lasta (6 kk - 4 v.)

Päätimme eräänä perjantaina lähteä lapsinemme retkelle. Tarkoituksena oli suunnata Viikin Gardeniaan, mutta bussipysäkillä googletellessamme huomasimmekin sen olevan kiinni perjantaisin. Kasvienhoitopäivä kuulemma. Siinä sitten olivat lapset ja eväät pakattuina ja piti keksiä jokin uusi kohde. Googletimme hieman lisää ja päätimmekin lähteä tutustumaan Sturenkadulla sijaitsevaan Tropicarioon.



Koska olimme liikkeellä yhteensä neljän lapsen (iät 6 kk, 1v 4 kk, 3v, 4v) ja kaksien rattaiden kanssa, kesti matkanteko melko pitkään. Perille kuitenkin päästiin! Tropicario oli oikeastaan oikein hyvä ja mielenkintoinen kohde vierailla. Sitä voisi suositella esimerkiksi sadepäivien iloksi.



Plussat
* Väljät käytävät, joilla pystyi hyvin kulkemaan rattaidenkin kanssa
* Nähtävää oli riittävästi ja lapset viihtyivät kun bongasivat erilaisia ötököitä
* Omia eväitä pystyi nauttimaan käytävällä olevien pöytien ääressä. Ja omat eväät kyllä olivatkin tarpeen, koska Tropicarion kahvio ei kylläkään näyttänyt mitenkään kovin houkuttelevalta...
* Bussimatkan päässä, mutta ihan kätevä sijainti (Sturenkatu 27)



Miinuksia
* Hinta näin kotiäidille kalliimman puoleinen (aikuinen 12€, yli 4v lapsi 8€)
* Heti sisääntulon jälkeen jyrkät portaat (viereisestä rapusta kyllä pääsi alas hissin avulla, mutta henkilökunnalta piti pyytää apua)
* Hieman tylyn puoleinen henkilökunta (pari äreää ukkoa)



Kaiken kaikkiaan kokemus jäi mielestämme plussan puolelle. Muita asiakkaita oli vähän, joten hyvin oli tilaa liikkua ja ihmetellä "ihania" ötököitä.

Lasten matkassa suosittelee!


Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥ ♥ ♥ 
Lasten kanssa liikkuminen: ♥ ♥ ♥ ♥  
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥ ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti