lauantai 15. joulukuuta 2012

Lounas Chico's Forum, Helsinki


Testiryhmä: kaksi aikuista, neljä lasta (6 kk - 4 v.)

Lasten kanssa retkeillessä kannattaa antaa muutama ajatus tuleville ruokailuille ja muille pysähdyksille jo etukäteen. Näin vältytään turhilta kiukuilta nälän yllättäessä. Edellisessä postauksessa mainitulla Kiasman reissulla poikkesimme lounastamaan kauppakeskus Forumissa sijaitsevaan Chico'siin.

Chico'sin ehdottomiin parhaisiin puoliin kuuluu ravintoloissa oleva lasten leikkipaikka. Leikkipaikalla oli kosketusnäyttö tv sekä erilaisia leluja ja piirustusvälineitä. Ruokailutapahtuma on paljon mieluisampaa kun lapset voivat leikkiä samalla kun odotetaan ruokaa saapuvaksi pöytään. Forumin Chico'sissa leikkipaikka sijaitsee vielä aivan lasten hoitohuoneen vieressä, mikä helpottaa lapsiperheen vierailua ravintolassa entisestään. Oltiin ravintolassa syömässä arkipäivänä, jolloin tilaa oli hyvin ja henkilökunta suopeaa. Ruoka on perus amerikkalaisen keittiön ruokaa ja jokainen sai hyvin mahansa täyteen. Lastenlistalla oli muun muassa mini burgereita, mikä olikin aika hitti isompien lasten ( 3v ja 4v) keskuudessa.

Ravintolan pöydät on sijoitettu siten, että rattaiden kanssa on helppo kulkea. Me valitsimme pöydäksemme, hieman onnekkaastikin, leikkipaikan vieressä sijaitsevan pöydän ja sen viereen mahtuivat hyvin niin syöttötuoli kuin kahdet vaunutkin. 

Lounas Forumin Chico'sissa oli onnistunut. Ei mikään gourmet-elämys, mutta kaiken kaikkiaan hyvä mieli jäi!

Lasten matkassa suosittelee!


Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥  ♥ 
Lasten kanssa liikkuminen: ♥ ♥ ♥ ♥  
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥  ♥ 

Edit. 5.2.2013 Forumin Chico's on tällä hetkellä remontin takia suljettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti