maanantai 23. helmikuuta 2015

Elokuvissa: Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri

Me, kuten niin moni muukin perhe, kävimme hiihtolomaviikolla elokuvissa. Perheessämme järjestettiin suljettu lippuäänestys elokuvan valinnasta ja eniten ääniä sai Risto Räppääjä ja Sevillan Saituri. Finnkinon nettisivutkuvailevat elokuvaa seuraavasti:
Risto Räppääjää odottaa ällistyttävä yllätys! Hän saa kuulla olevansa kaukaisen sukulaisensa tuleva perijä. Sevillassa asuva saita mies on kerännyt valtavan omaisuuden mahtavine linnoineen ja pian tuo kaikki olisi Riston. Niinpä rasavillistä Ristosta pitää koulia hienotapainen nuori herra, jonka käytös kelpaisi vaikka hoviin, mutta se ei olekaan ihan helppoa. Nelli alkaa kuitenkin epäillä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää ja päättää toimia. Tuo suuri salaperäinen talo, johon Risto menee sukulaistaan tapaamaan, onkin täynnä hiuksia nostattavia salaisuuksia, omituisine palvelijoineen. Riemukas seikkailu tempaa jännittäviin kiemuroihinsa myös Rauha-tädin, Elvin ja Lennartin.
Risto Räppääjä-elokuvat ovat meidän perheessä kovin tuttuja jo ennestään ja oli itsestään selvää, että menemme jossain vaiheessa katsomaan myös tämän uusimman tuotoksen. Risto Räppääjä-elokuvat saavat katsojan lähes poikkeuksetta hyvällä mielelle. Iloiset lavasteet, värikäs puvustus ja letkeät rallatukset saavat paatuneimmankin elokuvan katsojan suun virneeseen. Tämä uusin elokuva ei ollut tunnelmaltaan ihan niin leppoisa ja värikäs kuin aiemmat, mutta meidän perheelle kuitenkin mieluinen. Nuorin katsoja (3v) hakeutui jännityksen tiivistyessä välillä äidin syliin turvaan, mutta muuten elokuvakokemus sujui hyvin. Hieman näissä uudemmissa Räppääjissä jää sitä aitoa Elviä, Ulla Tapanista kaipaamaan, mutta muuten näyttelijävalinnat ovat onnistuneet. Onpa kiva, kun lapset ovat jo sen verran isoja, että elokuvat viihdyttävät muutenkin kuin herkkujen ajan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti