torstai 23. kesäkuuta 2016

Lapsiystävälliset kahvilat Helsingissä

Pikkuhiljaa alkavat vanhatkin blogipostaukset löytämään tiensä tänne uusi/vanhaan blogiin, mutta vielä on jonkin verran muokkauksia edessä. Juhannus menee siis vielä aika pitkälti vanhojen postausten parissa, joten julkaistaan tähän hätään meidän kahvilalistaus parin vuoden takaa. Yhä voimme allekirjoittaa seuraavat kahvilat lapsiystävällisiksi, mutta onko niitä tullut tässä parissa vuodessa lisää? Mitkä kolme kahvilaa pääsisivät sinun listallesi, kun rankataan Helsingin lapsiystävällisiä kahviloita?

1. Sanomakahvila
Ykköstilalle kapuaa ihan keskustassa Sanomatalossa sijaitseva Sanomakahvila. Kahvila sijaitsee rakennuksen sisääntulokerroksessa, eli vaunujenkin kanssa pääsee ja myös mahtuu hyvin sisään. Kahvilan pöydät ulottuvat sisääntulokäytävän molemmille puolille, joten tilaa vaunuillekin on runsaasti. Herkkujen valikoima on sopiva ja myös lapset löytävät pöydästä mieleistä purtavaa. Vaipat voi vaihtaa inva-wc:ssä, kunhan pyytää kassalta poletin. Sanomakahvila ansaitsee ykköstilansa erityisesti puitteidensa mutta myös tarjontansa puolesta.
 
2. Café Carusel, Kaivopuisto
Yksi kahvila, johon me koko perheen voimin liikkuessa päädymme kerta toisensa jälkeen, on Kaivopuistossa sijaitseva Café Carusel. Tiskissä on tarjolla suolaista ja makeaa syötävää ja useita herkullisia kylmiä ja lämpimiä juomia. Puitteet ovat tilavat, joskin aurinkoisena päivänä vapaata pöytää saa usein hakea. Syöttötuoleja on ja lastenhoitohuone löytyy ulko-oven läheisyydestä. Sisään mahtuu hyvin vaunujenkin kanssa. Merenrannan ja leikkipuiston läheisyys antavat kahvilalle vielä lisäpisteitä.


3. Lasten Kirjakahvila Haitula, Annantalo
Annantalon lapsille omistettu kahvila Haitula pääsee itseoikeutetusti lapsiystävällisten kahviloiden top3-listalle. Arkipäivien kahvitteluun sopivassa sympaattisessa kahvilassa on kotoisa tunnelma. Lapset voivat lueskella kirjoja tai istuskella keinuhevosen kyydissä. Tarjolla on herkullisia leivonnaisia sekä keittolounasta. Annantalossa on hyvä lastenhoitohuone ja lisäksi usein kivaa, koko perheelle sopivaa kulttuuriohjelmaa tai lapsille suunnattuja näyttelyitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti