keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Aurinkorannikon merelliset sisähuvit x 2

Epäilemättä tällä hetkellä Etelä-Espanjassa matkaajia hellivät helteet. Näin ei kuitenkaan meidän maaliskuisen lomamme aikaan ollut, joten testasimme kaksi sisätiloissa sijaitsevaa lapsillekin sopivaa käyntikohdetta Málagassa ja naapurikaupunki Benalmádenassa. Sisätilojen miellyttävään viileyteen voi toki paeta paahtavaa aurinkoa mainiosti kesäkuukausinakin.

Sea Life Benalmádena

Málagan naapurissa, Benalmádenassa, sijaitseva Sea Life ei kuulunut alkuperäisen matkasuunnitelmamme mukaisiin käyntikohteisiin, mutta lasten saatua hampurilaisravintolasta alennuskupongit paikkaan, ajattelimme, että akvaariomaailma voisi olla vierailun arvoinen. Ja yhtenä monista lomaamme osuneista sadepäivistä otimmekin heti aamupalan jälkeen suunnan kohti merenalaisten ihmeiden maailmaa.


Helsingin Sea Life on meidän perheelle tuttu ja mieluisa retkikohde. Tiesimme siis suurin piirtein, mitä odottaa, eikä Benalmádenan Sea Life tuottanutkaan pettymystä. Paljon oli samaa kuin kotikaupungin merimaailmassa, mutta vielä enemmän uutta ja erilaistakin näyttelyyn toki mahtui.
Heti ensimmäiseksi pääsimme tutustumaan merisiilien ja merimakkaroiden elämään ihan lähietäisyydeltä. Nuori, hyväntuulinen opas esitteli altaassa oleskelevien otusten nimiä sujuvasti suomenkielellä (!), rohkeimmat pääsivät koskettamaankin merisiilin piikikästä pintaa. Käteen naperot valitsivat kilpikonnaleimat ja ostimme vielä vähän kalanruokaakin, jota pääsimme antamaan isossa altaassa uiville rauskuille ja kaloille. Jopas oli jännittävää!
Matka jatkui värikkäitä kaloja, merihevosia, rapuja, meduusoja ja muita mereneläviä ihmetellen. Lopuksi ensimmäisessä kerroksessa odotti Helsingin Sea Lifestakin tuttu haitunneli. Täällä meidän perheen huomion veivät tosin haiden sijaan jättiläiskokoiset kilpikonnat, joiden uintia oli hienoa seurata aivan lähietäisyydeltä.


Benalmádenan Sea Lifen näyttelytilat jatkuivat toisessa kerroksessa. Meillä oli kuopukselle varmuuden vuoksi mukana rattaat, mutta liikkuminen oli niidenkin kanssa ainakin näin hiljaisena ajankohtana sujuvaa leveillä käytävillä ja hissin avulla. Toisen kerroksen vetonaulana toimi saukkopariskunta Oscar ja Maya. Vierailumme aikaan heillä sattui olemaan ruoka-aika ja pääsimmekin seuraamaan aikamoista show’ta, kun saukot pussailivat ruokkimaan tullutta hoitajaa ja etsivät piilotettuja herkkuja.
Sea Life Benalmádenan sisäänpääsymaksut ovat normaalisti aikuisilta 15,50 euroa ja yli 3-vuotiailta lapsilta 12,50 euroa. Lipunmyynnin luona on myymälä, jossa oli myynnissä paljon erilaisia meriaiheisia leluja ja matkamuistoja. Merimaailma on auki ympäri vuoden, tarkemmat aukioloajat ja hintatiedot kannattaa tarkistaa paikan nettisivuilta ennen vierailua.

Merimuseo Aula del Mar, Málaga

Toisena lomapäivänä sadepisaroiden rummuttaessa ikkunaan oli sisähuvien keksiminen jälleen ajankohtaista. Netistä löysimme Málagan keskustassa satama-alueella sijaitsevan Merimuseon, Aula del Marin. Auton navigaattori ei paikkaa tuntenut, mutta satamaan päästyämme oikea kohde oli helppo paikantaa.



Aula del Mar -merimuseo sijaitsee rantabulevardin varrella modernissa lasirakennuksessa. Sisäänpääsymaksu oli 7 euroa aikuisilta ja 5 euroa yli 4-vuotiailta lapsilta. Museon alakerrassa on pieni akvaariomaailma samaan tyyliin kuin Sea Lifessakin, valikoima vaan on selvästi suppeampi. Yläkerrassa altaassa uiskenteli ilmeisesti lähistöltä merestä pelastettuja kilpikonnia.
Merimuseon varsinainen museoanti oli aika pieni. Yhdessä huoneessa oli merenkäyntiin, kalastukseen ja mertentutkimukseen liittyviä esineitä, joista moniin sai koskeakin. Esimerkiksi laivasimulaattori oli meidän 5-vuotiaan pojan mieleen ja taapero ihmetteli hain hammaskalustoa sekä vitriineissä olevia laivojen pienoismalleja. Toisessa huoneessa oli hyllyittäin simpukoita, kotiloita ja rapuja sekä mikroskooppi, jolla sai tutkia tarkemmin merten ihmeitä.
Kuten kaikissa museoissa, Aula del Marissakin oli pieni museokauppa. Meriaiheiset lelut olisivat kiinnostaneet lapsia, mutta kotiin asti emme tällä kertaa mitään kantaneet.
Aula del Mar oli mukava sadepäivän vierailukohde. Koko päivän aktiviteetiksi pienestä museosta ei riitä, mutta paikka sopii hyvin vaikkapa Málagan keskustaan suuntautuneen ostosreissun lomassa piipahdettavaksi. Ja me tietysti kävimme Sea Lifessa ja Aula del Marissa vähän nurinkurisessa järjestyksessä - kun yksi päivä oltiin jo vietetty akvaariomaailmassa, tuntui merimuseon tarjonta tähän verrattuna vähän vaatimattomalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti