torstai 30. lokakuuta 2014

Viikon vinkki: Jännitystä ilmassa

Tulevana viikonloppuna on jännitystä ilmassa, kun vietetään syksyn hurjinta juhlaa, Halloweenia. Tämä kovasti amerikkalaisvaikutteinen juhla on viime vuosien saatossa tehnyt tuloaan myös tänne Pohjolaan ja ainakin monissa päiväkodeissa ja kouluissa vietetään jonkinlaisia Halloween-juhlia.



Tänä vuonna myös Teatterimuseon väki kutsuu lapsia ja lapsenmielisiä Kummitusjuhliin. Me pääsimme tutustumaan tilaisuuden luonteeseen jo etukäteen testiyleisön roolissa ja voimme kyllä suositella! Liikaa etukäteen paljastamatta todettakoon, että tarjolla on ainakin noin eskari-ikäisille jännittävä seikkailu museon kätköissä arvoituksen ratkaisua selvittäen.

Kannattaa siis lähteä lauantaina 1.11. Kaapelitehtaan suuntaan auttamaan teatteriseurue Ulvovaa luuta kadonneen irtokäden etsinnässä. Taitavat nuoret näyttelijät ohjaavat lapsia tehtävien pariin, joita ratkaisemalla pääsee aina askeleen eteenpäin. Juhliin voi saapua oman aikataulun mukaisesti klo 12 ja 17 välillä ja osallistumaan pääsee normaalin sisäänpääsylipun hinnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti