maanantai 18. marraskuuta 2013

Nelkusta viskariksi

Testiryhmässä on jälleen ikäännytty, kun junioriryhmän vanhin saavutti arvostetun 5-vuoden iän. Koska päiväkoti oli vasta elokuussa aloitettu, pääsi äiti vielä helpolla, eikä juhliin tarvinnut kutsua koko päiväkotiryhmää. Lapsia aikuisineen oli hulinassa mukana kuitenkin ihan tarpeeksi, joten mietinnässä pitopaikaksi oli jokin kodin olohuonetta suurempi tila.
Me vietimme tällä kertaa liikuntasynttäreitä ja paikaksi valikoitui lähikoulun liikuntasali - tai oikeastaan kolmasosa siitä. Paikka osoittautui 3-5 -vuotiaille vieraille oikein passeliksi paikaksi ja puolitoistatuntinen riitti hyvin saamaan jokaiselle paidan selän märäksi ja posket punaisiksi.
Olimme kehitelleet juhliin etukäteen muutamia tuttuja leikkejä. Oli temppurataa, pallopelejä sekä erilaisia musiikkileikkejä. Lopuksi kerättiin koko porukka lattialle istumaan ja rauhoittumaan ja tekemään päivänsankarille synttärikortti. Äiti oli askarrellut ison canvas-taulun muuten valmiiksi, mutta jokainen lapsi sai vielä kiinnittää siihen oman nimensä ensimmäisen kirjaimen tarrana. Näin synttäreistä jäi kiva muisto ja kiinnityksen jälkeen jokainen sai vuorotellen oman yllätyspussinsa kotiinviemisiksi.
Liikuntasalin synttäreiden herkkutarjonta oli loppujen lopuksi aika helppo toteuttaa. Pakkasimme eri kokoisiin foliorasioihin valmiiksi keksejä, pieniä muffinsseja, popcornia, kurkkuja/porkkanoita sekä nakkipiiloja. Kaikki tarjottavat ruuat olivat pienen suupalan kokoisia, eikä lautasia välttämättä tarvittu. Lapset joivat mehunsa tripeistä ja aikuiset kahvinsa pahvimukeista.
Kaiken kaikkiaan synttäripäivä oli oikein onnistunut ja monet vanhemmat kiittelivät. Kerrankin oli tilaa ja lupa juosta ja riehua sisätiloissa oikein kunnolla! Aikuisten kutsuja jatkettiin vielä kotona seuraavana päivänä ja silloin synttärisankari sai myös kauan toivomansa Palomies Sami -kakun :)
 
Missä te vietätte lastenne syntymäpäiviä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti