maanantai 26. elokuuta 2013

Kesäisellä reissulla Jyväskylässä

Jo aiemmin kerrotulla Peukkulan reissulla kävimme pyörimässä hieman myös muualla Jyväskylän seudulla. Ensimmäinen etappi oli Vaajakoskella sijaitseva Pandan makeistehdas. Myymälässä ja maistiaiskulhoilla kävi kova kuhina ja myös meidän juniorit saivat paikassa suunsa makeaksi. Matkaevästäkin paikasta tarttui mukaan, vaikka hintataso ei mikään kovin edullinen ollutkaan. 
Seuraava käyntikohde oli Jyväskylän keskustassa Kauppakadulla sijaitseva Kimperi. Kimperin pipot ovat meille tuttuja jo entuudestaan, mutta tällä kertaa halusin tutustua myös liikkeen muuhun tarjontaan. Kimperistä löytyy monia tuttuja lastenvaatemerkkejä, mutta myös heidän omaa tuotantoaan. Kimperi-tuotteiden valmistus tapahtuu pääosin Jyvässeudulla, joten tuotteet ovat oikeasti kotimaisia. Myymälässä viihtyivät hyvin perheenpienimmätkin, sillä sieltä löytyi pieni puuhastelunurkkaus lapsille.  Jyväskylä-reissun paluumatkalla pysähdyimme vielä katsomaan Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Unescon maailman perintoluetteloon kuuluva kirkko on vaikuttava ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Pihalla laiduntavat lampaat olivat erityisesti lasten mieleen, joten pieni pysähtyminen oli kaikkien kannalta mukava hetki.
Oletteko te reissailleet kesällä Jyväskylän seudulla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti