perjantai 8. heinäkuuta 2016

Muotoilua lapsille / Eero Aarnio Designmuseossa

Kesäloma on suhteellinen käsite ja me pääsimmekin taannoin päivätyön lomaviikolla paneutumaan hieman blogitöihin. Saimme nimittäin Lasten PR:ltä pyynnön käydä katsastamassa Designmuseon uusin näyttely, joka esittelee Eero Aarnion tuotantoa ja muotoiluajattelua. Designmuseo on toki testiryhmälle tuttu jo entuudestaan, mutta innolla lähdimme analysoimaan uusinta näyttelyä.









Museolle suunnatessamme isommat lapset muistelivat edellistä Designmuseo-vierailuamme: "Onko siellä taas se hiekkalaatikko millä ei saanut leikkiä? Onko siellä vieläkin se ratikka, missä sai katsoa televisiota?" Taannoinen lastennäyttely oli siis jäänyt hyvin mieleen. Ratikkaa ja hiekkalaatikkoa ei tällä kertaa museosta löytynyt, mutta muuta mielenkiintoista kylläkin.

Äidit kiertelivät näyttelyä niin rauhakseen kuin kolmen alle 8-vuotiaan lapsen kanssa vain on mahdollista ja muistelivat lapsuudesta tuttuja kalusteita ja käyttöesineitä. Lapsille ehdottomasti mieluisinta seurattavaa oli näyttelyvieraiden ympärillä liikkuneet esineet. Osa näytteillä olleista Eero Aarnion muotoiluklassikoista oli nimittäin aseteltu automaation avulla liikkuville robottijalustoille ja sekös pientä museoväkeä ihmetytti ja nauratti. Toinen mikä näyttelyssä kiinnitti lasten huomion oli historiikki-kuvasarjasta löytynyt kuva, jossa Eero Aarnio istuu itse suunnittelemassaan Pallotuolissa järvessä onki kädessään. Lapsia kuva nauratti kovasti ja sitä naurettiin vielä kotimatkallakin.










Näyttely kierrettiin lasten tahtiin melko nopeasti ja sen jälkeen koittikin museovierailun ehkä odotetuin hetki, nimittäin suuntaaminen Designmuseon alakertaan lapsille ja lapsenmielisille tarkoitettuun työpajaan. Työpajassa sai taiteilla ja värittää kuvia Eero Aarnion tuotannosta sekä rakentaa rakennelmia erimuotoisista palikoista. Työpajassa hetkiä vierähti kuin huomaamattaan useampikin ja myös äidit innostuivat väritystehtävästä. Museovierailun päätteeksi nautimme vielä herkulliset piiraat Designmuseon kahvilassa ja vatsat täynnä olikin kiva jatkaa kaupunkipäivää eteenpäin.

Designmuseon päänäyttely yhdestä suomalaisen muotoiluhistorian kansainvälisesti tunnetuimmasta suunnittelijasta 84-vuotiaasta Eero Aarniosta ja hänen tuotannostaan on esillä 25.9.2016 asti. Designmuseo on kesäkaudella avoinna joka päivä klo 11-18. Liput näyttelyyn kustantavat aikuisilta 10 euroa, alle 16-vuotiaat lapset ilmaiseksi. Myös museokorttia voi hyödyntää näyttelyyn mentäessä.

2 kommenttia :

  1. Näyttää tosi kivalta, ihan erityisesti tuo palikkarakentelumahdollisuus lapsille, tiedän, että omat lapseni tykkäisivät. Pitää käydä tuolla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Joo, tämä oli kiva, erityisesti työpajahuone. Lapset kyllä löysivät itse näyttelystäkin paljon kiinnostavia juttuja, vaikka tällä kertaa se ei ollutkaan niin toiminnallinen kuin esim. Designmuseon edellinen Lapsen vuosisata -näyttely.

    VastaaPoista