tiistai 19. toukokuuta 2015

Uusia tuulia Itämerellä

Pääsimme viime viikonloppuna tutustumaan TallinkSiljan kutsumana heidän uusittuun laivaansa, Silja Symphonyyn. Siljan laivat ovat tulleet meille tutuiksi jo useaan otteeseen ja olikin mielenkiintoista lähteä katsomaan, kuinka laivaa oli uudistettu.
Laivakierros toteutettiin rennosti omatahtisen suunnistuksen muodossa ja jokaiselta rastilta saimme leiman passiimme. Maistelimme anteja niin viinibaarissa, iltalialaisessa Tavolatassa kuin uudessa Sushi & Co -ravintolassakin. Uusi sushiravintola sijaitsee muuten entisen leikkihuoneen paikalla, laivan 7. kannella. Uudistuneet puitteet laivalla olivat hienot ja kovasti jäi kutkuttamaan vielä Commodore-luokan hyttien testaaminen. Tuolla hyttiluokassa nimittäin kelpaa matkustaa!
Näin lapsiperheen näkökulmasta laivan ehdottomasti parasta antia oli sen uusittu leikkihuone. Lasten suunnittelema Silja Land löytyy kannelta 5. ja on entisiin tiloihin verrattuna huomattavasti väljempi ja miellyttävämpi paikka viettää aikaa. Leikkialueen on suunnitellut arkkitehti Heikki Mattila yhdessä lasten kanssa ja lasten idoimana alueelle on rakennettu muun muassa kiipeilypuu, Harri Hylkeen pesä, maalausseinä, Lego -työpaja ja tietenkin iso pallomeri. Näiden lisäksi Silja Landissa sijaitsee myös oma PlayStation pelialue sekä Spice Ice -jäätelöbaari.
Joko te olette ehtineet risteilemään uusitulla Silja Symphonylla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti