tiistai 5. toukokuuta 2015

Perjantailounaalla Alppilassa

Lapsiystävällisiä ruokapaikkoja testaillessa ei ole voinut välttyä Alppilan kirkon kahvilan mainoksilta. Ennen kuin ehdimme omin nokkinemme testaamaan paikkaa, saimme kuin tilauksesta Riikan blogin Riikalta kutsun tulla katraamme kanssa perjantailounaalle. Paikassa on tarjolla lounasta keskiviikosta perjantaihin, mutta muksujen kanssa kannattaa suunnata lounaalle juuri perjantaina, jolloin kirkolla on erityisesti naperoille suunnattua ohjelmaa toukokuun loppuun saakka.
Perjantai on sopivasti hoitovapaapäiväni ja lounasseuraksi minä ja lapset saimme mammalomailevan ystäväni kahden pienen poikansa kanssa. Meidän testipäivänämme ohjelmassa oli temppurata ja pomppulinna. Jumppasalista löytyi mukavan kokoinen pomppimispaikka, potkumopoja, renkaita, köysiä, patjoja, tasapainoilurasteja sekä tilaa juosta ja peuhata. Alppilan kirkon lasten perjantain ohjelmat ovat pääsääntöisesti maksuttomia, teatteriesityksistä tms. saatetaan periä pieni pääsymaksu ja osaan ohjelmista on ennakkoilmoittautuminen. Alppilan kirkon Facebook-sivuilta kannattaa seurailla toukokuun tulevaa ohjelmatarjontaa, luvassa on mm. kynsistudio äideille ja lapsille sekä sokerimaalausta.
Kun temppuradalla ja pomppulinnassa oli saatu aamupäivän peuhu- ja juoksukiintiö täyteen, rauhoitumme hetken yläkerran leikkipaikalla ja yhdentoista jälkeen vatsat kurnivatkin siihen malliin, että siirryimme ensimmäisten joukossa lounaspöytään. Lapsille oli tarjolla jauhelihapihviä perunamuusin kera, minä ja ystäväni tilasimme kalavaihtoehdon, joka oli tällä kertaa paistettua siikaa. Testiryhmän lapset pitävät kalasta ja pojat olisivat syöneet äitien fisut melkein mieluummin kuin omat annoksensa. Vatsat saatiin kuitenkin kaikille täyteen ja pienten ruokailijoiden lounashetken kruunasivat jälkkäriksi saadut rusina-askit.
Alppilan kirkon perjantailounas on tosi kiva konsepti. Muiden lapsellisten joukossa ei tarvi stressata vauvan itkuista tai uhmiksen kiukkuamisesta. Vaihtelevan ohjelman lisäksi tarjolla on hyvää kotiruokamaista lounasta edulliseen hintaan (aikuisten lounas 6,5 €, lasten ateria 5 €). Alppilan kirkolla järjestetään myös lapsiystävällisiä lauantaibrunsseja.
Lounaan tarjosi Riikan blogi/Alppilan kirkon kahvila.
P.S. Sydänruokaa-kirjan voittaja on arvottu, kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti