tiistai 2. elokuuta 2016

Kiasma lasten kanssa

Nykytaiteen museo Kiasma on blogin lapsille tuttu paikka. Täällä on käyty ihan vain näyttelyvieraina ja lisäksi värikylpemässä sekä taidepajoissa. Museo on monta kertaa osoittautunut oivaksi vierailukohteeksi muksujenkin kanssa. Juuri nyt Kiasmassa on erityisen paljon nähtävää ja koettavaa myös pienille näyttelyvieraille. Erityisesti suosittelemme syyskuun alkuun (4.9.) saakka esillä olevaa Ernesto Neton näyttelyä.








Kävimme tutustumassa brasilialaisen Neton näyttelyyn kahdesta äidistä ja viidestä lapsesta koostuvan testiryhmän voimin. Voin kertoa, että tämä katras (tuleva ekaluokkalainen, 4-vuotiaat kaverukset, 2-vuotias taapero ja 9 kuukauden ikäinen sylivauva) ei ole ihan helpoimmasta päästä hallita, vaan energiaa, vauhtia ja toisinaan jopa vaarallisia tilanteita riittää. Jotain rauhoittavaa ja niin mielenkiintoista Kiasmassa kuitenkin on, että vierailu oli oikein onnistunut ja lapsetkin malttoivat keskittyä taiteen äärellä.

Neton näyttelyn parasta antia niin lasten kuin meidän aikuistenkin mielestä oli värikkäällä, käsin virkatulla neulomuksella katettu boakäärmeen muotoinen "teltta". Tilataideteoksen sisällä sai istua, kävellä, kontata, soittaa erilaisia instrumentteja tai vain olla ja ihastella. Muita mieleen jääneitä juttuja Neton näyttelystä oli video, jossa kuvattiin taideteosten syntyä sekä ihana keinu, johon kaikki lapset mahtuivat yhtä aikaa kiikkumaan.







Neton lisäksi lasten kanssa kannattaa katsastaa eteläkorealaisen Choi Jeong Hwan värikäs näyttely (esillä 18. syyskuuta saakka). Lapset ihastelivat valtavia kukkasia, jotka tuntuivat oudon eläviltä kevyesti liikkuessaan sekä kauniisti kimaltavia muovisia ketjuja.

Kiasma / Mannerheiminaukio 2 / avoinna ti 10-17, ke-pe 10-20.30, la 10-18, su 10-17


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti